Kettulan Talli

2020 Via Karelia

Koli

Laivaliput Finnlinesille Travemündeen oli jo hankittuna viidelle pyörälle kuskeineen ja suuntana piti olla monien vuosien suunnittelun jälkeen Skotlanti. Lomat, lastenhoidot ja kaikki oli järjesteltynä hyvissä ajoin. Sitten tuli COVID-19 pandemia, joka pisti koko maailman sekaisin ja meidänkin reissusuunnitelmamme uusiksi. Ei auttanut kuin hyväksyä tilanne ja aloittaa kotimaassa tehtävän reissun suunnittelu. Aika pian kävi ilmi, että meiltä kaikilta oli Itä-Suomi jäänyt pahasti katveeseen niin prätkällä kuin muutenkin, joten reissun teemaksi valikoitui Via Karelia moottoripyörillä.

Reissuun lähti alustavista suunnitelmista huolimatta vain neljä kuskia, koska Saku onnistui olemaan hankkimatta itselleen ajopeliä aiemmin myymänsä Africa Twinin tilalle ja ehti myös liian innokkaasti peruuttamaan alkukesäksi sopimansa loman. Reissun lähteneillä oli tällä kertaa jo reissussa vähintään kertaalleen koeteltu ajokki allaan, joten pyörien kanssa ei ollut odotettavissa yllätyksiä.

Matka alkoi jo toukokuun puolella alkuperäisen aikataulun mukaisesti, mutta onneksi sää oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta kuitenkin mukavan lämmin ja sateistakin oli reissun aikana vain vähän harmia. Vettä ei lopulta tullut kuin viimeisen vuorokauden aikana, joten kelien puolesta puitteet olivat kohdallaan.

Reissun toteutunut kokonaismatka oli hiukan yli 2300 km. Ajopäivät olivat kilometreissä mitattuna hyvin maltillisia moniin aikaisempiin reissuihimme verrattuna, koska halusimme varata reilusti aikaa erilaisiin nähtävyyksiin tutustumiseen. Monista vierailukohteista ja pienellä kynnyksellä tehdyistä spontaaneista pysähdyksissä huolmatta saavuimme hyvissä ajoin kuhunkin majapaikkaamme ja ehdimme nautiskella mukavan rennoista illoista saunomisen ja jutustelun merkeissä.

30.5.2020 – 1. päivä, Koti – Imatra, 415 km

Aamupala oli hienosti reissun teeman mukainen, kun tarjolla oli Reetan tekemiä kotitekoisia karjalanpiirakoita. Yksi reissun tavoitteista oli löytää niille vertailukohtia.

Karjalanpiirakat

Aloitimme reissun poikkeamalla Vuosaaren sataman kautta, koska sieltähän reissumme piti tänä vuonna alun perin alkaa. Välttelimme moottoritietä ja ajelimme vanhaa maantietä pitkin Porvooseen, matkalla poikkesimme Kilpilahden kautta katsomaan öljynjalostamoa. Porvossa tutustuimme kaupungin vanhaan osaan ja kävimme myös ostamaan Brunbergin myymälästä erilaisia makeisia matkaevääksi. Porvoosta jatkoimme edelleen Loviisaan, jossa emme malttaneet pysähtyä kuin vasta Loviisan ydinvoimalaitoksen luona. Meren rannalla voimalasta jutellessamme, pääsimme myös maistelemaan ensimmäisen kerran Brunbergilta ostettuja makeisia (tuore marmeladi on kyllä hyvää).

Edelleen moottoriteitä vältellen jatkoimme Kotkaan ja teimme pienen lenkin kaupungilla ennen kuin pidimme ruokatauon. Lounaan jälkeen suuntasimme edelleen Haminaan ihastelemaan maailman suurinta Suomen lippua, kaupungin ympyrään rakennettua keskustaa sekä Reserviupseerikoulun rakennuksia.

Itään päin mennessä ei voi välttyä Suomen sotiin liittyvältä historialta. Useista tarjolla olleista vaihtoehdoista valitsimme Virolahden bunkkerimuseoon tutustumisen. Harmillisesti sisänäyttely oli pandemian vuoksi kiinni, mutta onneksi myös ulkona oli runsain mitoin jos jonkinlaista mielenkiintoista katseltavaa.

Lappeenrannan satama

Bunkkerimuseossa vierailun jälkeen kiristimme hiukan tahtia ja jatkoimme pitkin 6-tietä, jotta ehdimme vielä rauhassa pysähtyä Lappeenrannan satamaan nauttimaan mm. karjalanpiirakkaa ja ihailemaan erilaisia hienoja ajopelejä. Paikalla olikin monenlaisia moottoripyöriä ja hienoja autoja. Sataman ravintolalaivat olivat vielä suljettuina, mutta niissäkin valmistauduttiin rajoitusten vähennyksiin ja varauduttiin asiakkaiden tuloon.

Lappeenrannasta lähdettyämme ajoimme katsomaan Saimaan kanavan Soskuan sulkua. Sieltä jatkoimme vielä Konnunsuon entisen vankilan eli nykyisen vastaanottokeskuksen kautta kohti Imatralle. Poikkesimme ensin katsomaan Imatran Valtionhotellia ja sekä pääsimme ihastelemaan kuohuvaa Imatrankoskea, vaikka varsinaiset koskinäytökset olikin kesän 2020 osalta peruttu. Lopulta pääsimmme katsomaan päivän pääkohdetta eli Eeron työkavereineen rakentamaa uutta Imatran 110 kV sähköasemaa Vuoksen rannalla. Samalla kävimme katselemassa vanhaa voimalaitoksen työntekijöiden asuinaluetta. Lopksi ajoimme Imatranajojen katurataan kuuluvien katujen kautta Kaukopään kaupunginosaan Eeron komennuskämpälle, joka toimi ensimmäisenä majapaikkanamme.

31.5.2020 – 2. päivä, Imatra – Koli, 395 km

Aamun ensimmäinen kohde oli läheinen huoltoasema, koska olimme sujuvasti unohtaneet tankata pyörät edellisen päivän päätteeksi.  Samalla teimme muitakin pieni täydennyksiä huoltoasemalta. Päivän ensimmäinen varsinainen kohde oli Ruokolahden leijonapatsas ja siihen liittyvän tarinan pikakertaus nuoremmille matkalaisille, jotka eivät olleet edes syntyneet patsaan pystyttämiseen johtaneiden tapahtumien aikana. Seuraavaksi vuorossa oli museotie Niskapietiläntie, joka olikin todellinen motoristin taivas mutkien, korkeuserojen ja uuden pinnoitteensa ansiosta. Matkan varrella pysähdyimme Kollaa- ja Simo Häyhä -museolle, mutta se oli valitettavasti suljettuna, joten näimme paikan vain ulkopuolelta.

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto tarjosi meille sopivan annoksen taidetta ja kulttuuria aivan valtatien 6 kupeessa. Patsaat olivat kyllä paikoitellen hiukan erikoisia, mutta eipä ollut taitelijan elämäntarinakaan ihan tavanomainen. Puistossa oli patsaiden lisäksi hienot istutukset ja juttelimmekin niistä pitkään puistoa hoitavien työntekijöiden kanssa. Puiston läheisyydestä aukesi myös ensimmäisen kerran näkymät Venäjälle.

Todellista luonnonkauneutta pääsimme kokemaan Punkaharjun Harjutiellä ja harjualueella. Harjun päällä kulkeva museotie tarjosi upeat näkymät ja normaalista kesästä poiketen saimme nauttia maisemista lähes yksin. Kyllä näissä maisemissa kelpaisi pidempäänkin kesäänsä viettää.

Kerimäen kirkko

Kun täällä päin olimme liikkeellä, niin oli velvollisuutemme tutustua myös maailman suurimpaan puukirkkoon Kerimäellä. Olimme hyvin onnekkaita, kun pääsimme sattumalta tutustumaan muuten suljettuna olleeseen Kerimäen kirkkoon sisältä. Olipa melkoisen valtava kirkkosali, ei olisi ulkoapäin osannut arvella. Paikallinen kirkkoherra muuten paljastui lälläriksi eli skootterikuskiksi, juttelimmekin hänen kanssaan meneillään olevasta ja aikaisemmista reissuistamme. Lounaaksi nautimme grilliruokaa kirkon vierellä olevassa katukeittiössä.

Reitillemme oli etukäteen suunniteltu muutamia lossimatkoja ja ensimmäinen niistä oli Arvinsalmen lossi. Lossirannassa oli rakennustyöt käynnissä, koska reitille oltiin vaihtamassa aiempaa suurempaa lossia elokuun alussa. Lossimatkan jälkeen jatkoimme reipastahtista moottorimarssia Kolille. Tahti oli hiukan liiankin reipas, koska pysähdyimme paikantamaan majapaikkaamme vasta ajettuamme 5 km sen ohitse, Kolinportille asti. Hoidimme iltaeväiden (=saunaoluet) hankinnan samalla ja jatkoimme sen jälkeen majapaikkaamme Kolin Annilaan. Kevensimme siellä hiukan varustustamme ja jatkoimme pikkuteitä pitkin tutustumaan Kolin kansallismaisemaan yli Pielisen. Kallioilla kiipeilyn ja maisemien ihailun jälkeen palasimme majapaikkaamme ja pääsimme vähintäänkin erikoiseen saunaan. Todennäköisesti rikottuja rakennusmääräyksiä löytyisi enemmän kuin noudatettuja. Saunan jälkeen saimme nauttia vielä iltapalaksi emäntämme tekemiä herkullisia ohukaisia.

1.6.2020 – 3. päivä, Koli – Itäpiste – Nurmes, 350 km

Tämän päivän kohteena oli käydä vierailulla Suomen itäisimmällä pisteellä, joka on samalla myös EU:n itäisin mantereella sijaitseva piste.

Matkalla pysähdyimme Ilomantsin Mekrijärvellä katsomassa Suomen parhaimpana pidetyn runonlaulajan Simana Sissosen (1786-1848) pirttiä Sissolaa, joka on kuulunut vuodesta 2016 Sissosten sukuseuralle. Simanan merkitys uuden Kalevalan synnylle oli suuri, joten eräänlaisesta suomalaisen historian merkkihenkilöstä voidaan siis puhua. Mikon vaimo Reeta ja heidän lapsensa ovat suoraan alenevassa polvessa sukua Simanalle.

Mekrijärven Sissola

Hattuvaarassa pysähdyimme hetkeksi katselemaan Taistelijan talon pihalla olevaa näyttelyä ennen kuin käännyimme kohti Itäpistettä vievää tietä. Noin 20 km hiekkatietaipaleen jälkeen saavuimme perille. Alue on rajavyöhykettä, joten liikkuminen siellä oli hyvin rajattua,  tieltä ei saanut poistua lainkaan ja katselupaikalle vievä polkukin oli rajattu narulla. Aikamme katselimme rajajärven saarissa seisovia rajatolppia ja tähyilimme vastarannalle. Vihulaisia ei ollut näkyvissä, joten siirryimme läheiselle Lahnajärven rannassa olevalle kodalle grillaamaan makkarat ja nauttimaan jälkiruoaksi Tupla-patukat. Seuranamme oli hääpäiväänsä viettämässä ollut pariskunta. Juttelimme pitkään heidän kanssaan mm. metsästyksestä ja elämisestä rajan pinnassa.

Itäpiste

Itäpisteeltä Hattuvaaraan palattuamme jatkoimme matkaa Lieksan kautta Nurmekseen. Matkan varrella ei ollut juuri nähtävää, koska tämä osa Suomea on hyvin harvaan asuttua. Nurmeksessa jouduimme valitettavasti toteamaan, että Bomban talo ja karjalaiskylä olivat suljettuna ja emme päässeet kuin ulkopuolelta katselemaan rakennuksia. Haaveet karjalaistyylisestä pitopöydästä jouduimme siis heittämään romukoppaan ja nautimme päivällisen paikallisessa kebab-ravintolassa.

Majapaikkanamme Nurmeksessa oli vanhasta kyläkoulusta muokattu Guest House Pihlajapuu, joka normaalisti majoittaa ulkomaisia ryhmiä ja tarjoaa niille ohjelmapalveluita. Koronan takia paikka oli kuitenkin tyhjillään ja saimme nauttia talon mukavuuksista (ml. sauna) ihan omalla porukalla.

2.6.2020 – 4. päivä, Nurmes – Kuopio – Kortteinen, 310 km

Erinomaisen aamiaisen jälkeen pääsimme pyörien päälle ja kohti Savoa. Jonkin matkaa Nurmeksesta ajettuamme huomasimme taivaalla paljon tiivistymisvanoja ja pian katse löysikin pari hävittäjää taivaalta. Pysähdyimme hetkeksi aikaa katselemaan koneiden taisteluharjoitusta. Jälleen hetken matkaa ajettuamme saavuimme Lastukoskelle, jossa ihastelimme sulkua sekä itse koskea tai mitä siitä nyt on jäljellä ihmisen jäljiltä. Paikka näytti erityisen mielenkiintoiselta kalamiehille.

Puijo, Kuopio

Siilinjärvelle saapuessamme katselimme fosfaattikaivosta, joka on Suomen suurin avolouhos. On edelleen vaikea ymmärtää miksi Suomen valtio suurimpana omistajana antoi myydä kaivoksen ja sitä myötä koko kotimaisen lannoiteteollisuuden ulkomaiselle omistajalle.

Kuopiossa kävimme kahvittelemassa ihan huippupaikassa eli Puijon tornissa. Kirkkaalla säällä tornista oli kiva ihastella avautuvia maisemia. Maisemien katselun jälkeen Eero kävi paikallisessa autoliikkeessä katsomassa käytettyä autoa tai siis yritti käydä, koska kyseinen auto oli hetkeä aikaisemmin myyty. Selvää säästöä siis, kun ei mennyt rahat autoon.

Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme herkullista ruokaa ravintola Wanha Satamasta Kallaveden rannalta ja nautimme aurinkoisesta kelistä terassilla. Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa Puutossalmen lossirantaan, johon sattumalta saavuimme paikallisen motoristitapaamisen aikaan. Liityimme hetkeksi muiden motoristien seuraan ja jatkoimme sen jälkeen lossilla yli ja kohti Juankoskea sekä Juicen patsasta. Myös Juankosken ruukkialueeseen kävimme pikaisesti tutustumassa.

Juankosken ruukki

Juankoskelta ei ollut enää pitkä matka Kortteiseen, jossa majapaikkamme odotti. Majoituimme tämänkin yön vanhan kyläkoulun pihapiirissä, täällä sitä kuitenkin kutsuttiin Viljamaan kartanoksi. Odotimme ehkä hiukan jotain muuta nimen ja erittäin taitavasti valittujen markkinointikuvien perusteella. Mieli kuitenkin leppyi, kun saimme luvan käyttää rantasaunaa veloituksetta. Saunan ja uimisen jälkeen mieli olikin mukavan raukea. Jostain syystä illan aikana mietimme yllättävän paljon visiirien puhdistamista ja kyllähän niistä saatiinkin kirkkaat. Vielä ennen iltatoimia kävimme iltakävelyllä läheisellä metsäalttarilla ja se lopulta tuntui rauhoittavan innokkaimmatkin matkalaiset.

3.6.2020 – 5. päivä, Kortteinen – Savonlinna, 233 km

Aamun ensimmäinen vierailukohteemme oli Vuonoksen kaivos, joka kuului Outokummun kaivoksen alaisuuteen. Sieltä siirryimme Outokummun kaivoskylään kunnan keskustan alueelle. Kaivoskylässä vietimme pitkän tovin, vaikka kaikki sisätilat olivatkin valitettavasti suljettuna. Kävimme lopuksi myös Keretin kaivoksen komeaa tornia ihmettelemässä. Se oli valmistuessaan vuonna 1954 Euroopan korkein ja itse Keretin kaivos oli Europpan toiseksi suurin kuparikaivos.

Outokummun kaivos

Kaivosten maanalaisesta tunnelmasta siirryimme taivaallisiin tunnelmiin, kun jatkoimme matkaa Heinävedelle Valamon luostariin. Valamossa ei juuri huomannut maailman tilannetta, siellä arki pyöri vanhaan tapaan ja tunnelma oli mukavan rauhallinen. Tutustuimme luostarin päänähtävyyksiin ja nautiskelimme lounaan. Yrityksistämme huolimatta emme valitettavasti nähneet motoristi– ja nörttimunkki Viktoria.

Läheisen Lintulan luostarin jätimme väliin, mutta Heinäveden Nesteellä sentään kävimme. Juuri siellä ollessamme tuli uutisista tieto, että Neste-ralli peruttiin tältä vuodelta pandemian vuoksi. Hiukan harmitti Neste-rallin mainospaitoihin pukeutuneen huoltamon henkilökunnan puolesta.

Valamon luostari

Tappuvirran lossi oli matkamme kolmas lossimatka ja samalla ylitimme Pohjois-Savon ja Etelä-Savon rajan. Saavuimme hyvissä ajoin majapaikkaamme Kartanohostel AnnaCatharinaan, joka on entinen mielisairaala ja vanhainkoti. Uskoimme (tai ainkin toivoimme) kuitenkin, että aamulla päästäisivät meidät pois.

Majoituttuamme pistimme pihasaunan lämpenemään ja kävimme sillä aikaa läheisessä Kotimäen näkötornissa. Näkyvyys tornista oli hyvä ja horisontissa näkyi mm. aikaisemmin vierailemamme Kerimäen kirkko. Näkötornit ovat aina mielenkiintoisia vierailukohteita, niiden avulla saa asioihin uutta perspektiiviä. Kunnollisen rakentaminen on kuitenkin melkoinen ponnistus, joten oman rakentaminen taitaa jäädä vain haaveeksi.

4.6.2019 – 6. päivä, Savonlinna – Kannuskoski, 341 km

Suuntasimme heti aamusta tutustumaan Olavinlinnaan, mutta jouduimme pettymään myöhäisen aukeamisajan vuoksi. Ihastelimme linnaa ja sen ympäristöä hetken aikaa, kunnes päätimme jatkaa matkaa. Onneksi seuraava kohteemme Sulkavan linnavuori on aina auki. Siellä pääsimme ihastelemaan rautakauden aikaisia puolustusvalleja ja kiipeämistä riitti. Näkyipä kävelyreitin varrella yksi pysäköity moottoripyöräkin, vaikka muuten ei muita vierailijoita kohdattu.

Olavinlinna

Matkalla kohti Puumalaa pääsimme jo neljännen kerran lossin kyytiin, koska Kietävälän lossi osui reitillemme. Puumalan satama on aina takuuvarma kohde ja erityisesti viereinen silta jaksaa joka kerran hämmästyttää massiivisuudellaan. Ravintola Satamassa nautitun lounaan jälkeen jatkoimme matkaa vatsat täysinä. Haapasalon hatsapurit jäivät meiltä tällä kertaa väliin, koska olimme jostain syystä onnistuneet elämään tältä osin täydellisessä uutispimennossa.

Matkalla kohti Mikkeliä ohitimme Pistohiekan ja kuuluisan tanssilavan Lietveden rannalla. Mikkelissä kävimme pikaisesti katsomassa Moision psykiatrista sairaalaa,  mutta varsinaisessa sairaalamuseossa emme päässeet kuitenkaan vierailemaan pandemian suljettua sen.

Lyhyen matkan päässä Ristiinassa pysähdyimme vierailemaan hautausmaalla Veikon haudalla. Saamamme summittaisen kuuloiset saapumisohjeet olivatkin yllättävän tarkat ja aiemmin vierailematon hauta löytyi lopulta helposti. Samassa yhteydessä kävimme kurkkaamassa myös Brahelinnan raunioita ja Gränna-taloa.

Puumalansalmen silta

Matka jatkui läpi Mäntyharjun idyllisten maisemien ja mukavien mutkateiden jälkeen saavuimme Voikosken kautta Vuohijärvelle. Vuohijärvellä kävimme entisellä soranottopaikalla olevalla “Kossumäellä“. Nimestä voi kukin arvata mitä on palkintona mäen ylös ajaville Puolustusvoimien moottoripyörälähetiksi koulutettaville. Meistä Mikko oli käynyt joitakin vuosia sitten kokeilemassa suoritusta ja päässyt silloisella BMW F650GS Dakar -pyörällään noin puoliväliin mäkeä. Tällä kertaa kuitenkin jätimme nousuyritykset väliin ja jatkoimme, mäkeä hetken kauhisteltuamme, kuivin suin matkaa. Alkaneen sateen myötä emme kuitenkaan olleet ulkoisesti kuivia. Onneksi vettä tuli maltillisesti ja matka majapaikkaan ei ollut enää kovin pitkä. Majapaikkanamme toimi Tuhannen tarinan talo Kannuskoskella Sydänmaanlakan kylässä, aivan sukulaisemme Matin kotitilan naapurissa. Täälläkin saimme nauttia saunan lämmöstä ajopäivän päätteeksi.

5.6.2020 – 7. päivä, Kannuskoski – Lahti – Koti, 251 km

Reissun viimeinen päivä alkoi sekin sateisena, mutta emme antaneet pienen sateen latistaa tunnelmaa. Kannuskosken mutkateiden jälkeen jatkoimme pitkin valtatietä kohti Lahtea. Teimme matkalla pienen motoristihenkisen pysähdyksen ja kurkimme KymiRingin rata-aluetta, mutta kovin oli vielä keskeneräisen näköistä. Jos olisi MotoGP tullut vierailulle alkuperäisessä aikataulussa heinäkuussa 2020, niin kiirettä olisi rakentajilla pitänyt. Vuoden 2021 tapahtumaa ajatellen tilanne sen sijaan näytti hyvin lupaavalta.

Jatkoimme matkaa kohti Lahtea, jossa ensimmäiseksi vierailimme Moottoripyörämuseossa. Siellä saimme nauttia sekä näyttelyn että museon rakenteilla olevan laajennuksen esittelystä, jonka tarjosi meille itse moottoripyöräneuvos Riku Routo. Lounaaksi nautimme hampurilaiset amerikkalaisessa hengessä diner-tyyppisessä Hello! -ravintolassa Lahden keskustassa. Kävimme myös Kärkkäisellä ostoksilla, vaikka vieressä olisi ollut pitkin reissua puheissa usein mainittu Puuilon myymäläkin.

Kotimatkalle lähdimme Orimattilan kautta pienempiä maanteitä pitkin. Askolassa pysähdyimme vielä tutustumaan Suomen laajimpaan hiidenkirnu-alueeseen aivan Porvoonjoen vierellä. Melkoisen mielenkiintoinen kohde, mutta näin sateisella kelillä sai jalkojaan asetella kovin huolellisesti.

Askolan hiidenkirnut

Reissun lopuksi nautiskelimme yhdestä Uudenmaan makeimmasta mutkatiestä, Sipoon Boxintiestä. Olipahan mukavat mutkat täälläkin, mutta kyllä Niskapietiläntie Imatran suunnalla vei voiton reissun parhaana mutkatienä.

Loppusanat

Kuten jo alussa kävi ilmi, ei tämän kesän reissu ollut ihan sitä mitä piti. Siitä huolimatta onnistuimme saamaan aikaiseksi oikein mukavan reissun, joka tarjosi hengähdystauon arkeen. Via Karelia tarjosi meille hyviä kokemuksia ja ennen kaikkea mielenkiintoisia vierailukohteita kotimaassa. Väittäisin, että kaikkien ennakko-odotukset ylittyivät. Ilmeisen onnistunut reissu siitäkin näkökulmasta arvioiden, että puolet matkalaisista lähti vielä loppukesästä automatkoillaan samalle suunnalle perheineen.

Imatrankoski

Pitkin matkaa oli nähtävissä matkailualan toimijoiden toivottomuus epidemian vuoksi ja isojen yhtiöiden valta pienillä paikkakunnilla. Esimerkiksi Kolilla ja Nurmeksessa matkailuelinkeino oli tosi kovilla ja vain siksi, että S-ryhmä oli päättänyt pitää hotellinsa kiinni alkukesän ajan. Valitettavan moni vierailukohde jäi myös toivottua pintapuolisemmalle tutustumiselle, koska sisätilat olivat monessa paikassa suljettuna.

Joka paikassa meidät kuitenkin otettiin ilolla vastaan ja saimme erittäin hyvää kohtelua. Ihan turhaan olimme pelänneet, että Uudenmaan sulun jälkeen meihin Ruuhka-Suomen asukkaisiin suhtauduttaisiin varauksella. Erityisesti jokaisessa majapaikassa meidät otettiin sydämellisesti vastaan ja vähäisen vierasmäärän myötä saimme pieniä etuja, kuten vaikkapa käyttää saunaa veloituksetta.

Tulevan reissun suunnittelu on alkanut aika varovaisesti, koska on vielä vaikea arvioida millaisella aikataululla matkustusrajoitteet helpottavat. Finnlinesin voucherit ovat kuitenkin käytettävissä, joten tuskin ainakaan Norjaan ollaan menossa, vaikka pariton vuosi onkin tulossa.

Reissun parhaat karjalanpiirakat oli muuten tarjolla kotona, muut tarjolla olleet piirakat eivät lopulta päässeet lähellekään niiden tasoa.