Kettulan Talli

2019 Norja

Vuoden 2019 reissu suuntautui jälleen Norjaan, kuten kaikkina aikaisempinakin parittomina vuosina. Viides kerta Norjassa tarkoitti toki sitä, että nyt tuli jo hiukan kerrattua aikaisempiakin kohteita, mutta valtaosa reissun kohteista oli ainakin enemmistölle porukasta aiemmin vierailemattomia. Reissuun lähti viiden kuskin porukka.

Lähtöpäiväksi meillä näyttää vakiintuneen juhannusviikonlopun sunnuntai. Reissussa oltiin 9 yötä. Ensimmäinen ja viimeinen päivä olivat enemmän tai vähemmän siirtymiä satamaan ja takaisin, joten varsinaisia reissupäiviä ulkomailla tuli kahdeksan. Suunniteltu reitti oli reilut 2800 km, mutta aiempien vuosien tapaan toteutunut reitti oli hiukan pidempi (reilut 3000 km). Matkanjohtaja eksyi tänäkin vuonna vähintään kerran päivässä, tosin tällä kertaa navigaattorin rikkoutumista saattoi käyttää tekosyynä.

Poikkeuksena aiempiin reissuihin, tällä kertaa ohjelmassa oli myös fyysistä aktiviteettia, kun vaelsimme Preikestolenille. Onnekkaasti säänjumalat olivat meille suosiollisia tuona päivänä. Muutenkaan ei reissulla ollut kuin yksi varsinainen sadepäivä, harvoin Norjassa säilyy näin kuivana.

Sunnuntai 23.6.2019: Espoo – Naantali – Finnlines (227 km)

Vaikka laivan lähtö onkin vasta illalla, niin päivään mahtuu paljon reissun valmisteluun liittyviä tehtäviä. Tavaroiden pakkaaminen tuntuu joka kerta vain siirtyvän myöhäisempään ajankohtaan, todennäköisesti reissukokemuksen kertymisen ansiosta. Kokemuksen kertyminen ei kuitenkaan näy pyörän valmisteluun liittyvissä tehtävissä, matkanjohtajan pyörälle tehtiin nimittäin 50 tkm huolto vajaa vuorokausi ennen lähtöä, joten kommelluksille ei juuri jäänyt sijaa. Tämähän on tunnetusti varmin keino niiden synnyttämiselle, onneksi ei kuitenkaan mitään isompaa tällä kertaa. Iltapäivä menikin sitten viimeisiä reitti-ideoita työstäessä. Majapaikat meillä oli jo etukäteen varattuna, joten mitään suurempia muutoksia ei ollut mahdollista enää tehdä.

Matkaan lähdettiin totuttuun tapaan kukin kotoaan ja tällä kertaa treffit oli sovittu Teboil Kivihoville Suomusjärvelle. Matkalla kohti tapaamispaikkaa matkanjohtaja huomasi, että navigaattori ei löytänytkään totutusti sijaintiaan ja myös kypäräpuhelimen kanssa oli ongelmia. Tapaamispaikalla olisi sitten hiukan aikaa ihmetellä elektroniikan haasteita, mutta navigaattori ei huomiosta huolimatta alkanut toimia.

Kaikki viisi kuskia olivat hyvissä ajoin tapaamispaikalla, joten päätimme moottoritien sijaan nautiskella pienemmistä teistä ja ajaa Teijon ja Kemiönsaaren kautta. Varsinkin Mathildedalin suunnalla oli mukavaa mutkapätkää tarjolla ja kuin taikaiskusta kypäräpuhelinkin alkoi toimimaan normaalisti. Navigaattori sen sijaan ei ryhtynyt toimimaan, ei tänään eikä koko matkan aikana.

Mukavan siirtymän jälkeen saavuimme Finnlinesin terminaaliin Naantalin satamaan. Laivalla kävimme syömässä ja saunomassa ennen nukkumaan menoa. Tästä se taas lähtee.

Maanantai 24.6.2019: Kapellskär-Nordby (627 km)

Finnlinesilla reissaamisen huono puoli on se, että yöunet jäävät väistämättä hiukan lyhyiksi aikaisen saapumisajan vuoksi, mutta toisaalta se mahdollistaa hiukan normaalia pidemmän ajopäivän ilman tarvetta ajaa iltaa myöten. Suunnitelmissa olikin reilun 600 km:n siivu halki Ruotsin. Tällä kertaa emme suunnanneet suoraan kohti Osloa vaan olimme varanneet majoituksen Ruotsin länsirannikolta, vaikkakin läheltä Norjan rajaa.

Tiellä E18 oli tietöitä ja niiden vuoksi myös reittiopasteet olivat normaalista poikkeavat ja niinhän siinä kävi, että yksi pyörä onnistuttiin hukkaamaan. Puhelinyhteyden saamisen ja pienen karttaharjoituksen jälkeen onnistuimme kuitenkin paikallistamaan kadonneen afrikkalaisen kuskeineen ja saimme taas letkan kasaan. Moottoriteiden rampit ja työmaat ovat hetkittäin kovin haastavia runsaan liikenteen aikana.

Örebrohon asti reitti kulki E18-tietä, kuten niin monena aiempanakin kertana, mutta sieltä suuntasimmekin Vänernin ja Vätternin välitse kohti länsirannikkoa. Mariestad, Lidköping ja Trollhättan jäivät taakse ja Uddevallasta suuntasimme kohti pohjoista. Strömstadissa kävimme hiukan katselemassa, koska sinne meidän alunperin piti majoittua. Olimme kuitenkin niin suosittuun aikaan liikenteessä, että löysimme kohtuuhintaista majoitusta hiukan pohjoisempaa Nordbystä suuren kauppakeskuksen kupeessa olevasta Nordby Hotell.:sta

Majapaikka ei missään nimessä ollut huono, vieressä oli kauppakeskus runsaine ostosmahdollisuuksineen ja monine ravintoloineen. Osa meistä sai hoidettua tuliaisostokset heti ensimmäisenä päivänä. Ruokailun jälkeen saimme nauttia motellin pihalla nuoriso-orkesterin musiikkiesityksestä, kun he harjoittelivat seuraavana päivänä olevaa kilpailua varten. Aika ainutlaatuinen kokemus etten sanoisi, tätä ei olisi osannut aamulla laivasta ulos ajaessa aavistaa.

Tiistai 25.6.2019: Nordby – Oslo – Geilo (352 km)

Aamupalan jälkeen lähdimme reippain mielin liikkeelle, vaikka sääennuste ei lupaavalta vaikuttanutkaan. Reilun 5 kilometrin ajamisen jälkeen ylitimme valtakunnan rajan Norjaan. Tätä kautta maahan saapuessa ei maisemat välittömästi muuttuneet, kuten melkeinpä kaikista muista suunnista Norjaan ajettaessa käy. Keli sen sijaan muuttui norjalaiseksi, joten sadeasut saimme kiskoa päälle.

Jatkoimme pitkin pääteitä kohti Osloa ja kuljimme ohitustietä Oslon pohjoispuolitse. Tavoitteenamme oli käydä vierailemassa Holmenkollenilla, mutta navigaattorin puuttuminen tekikin siitä yllättävän haastavaa. Pienen seikkailun jälkeen pääsimme kuitenkin perille ja pääsimme tutustumaan norjalaisen talviurheilun pyhättöön. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin päässyt vierailemaan uudella vuonna 2010 avatulla hyppyrimäellä, joten pakkohan se oli käydä ylhäällä olevalla näköalatasanteella ihailemassa melkoisen vaikuttavia maisemia. Tutustuimme myös hyppyrimäen juurella olevaan hiihtomuseoon. Vaikka vähän mieli olisikin tehnyt kokeille, niin jätimme kuitenkin väliin hyppyrimäen huipulta mäkimontun reunalle vieneen vaijeriliu’un. Näytti olevan aika vaikuttava kokemus kokeilijoille.

Holmenkollenilta ajoimme pääasiassa 7-tietä pitkin, Gol:n kautta, Geiloon maisemista nautiskellen. Perillä majoituimme Øen Turistsenter & Geilo Vandrerhjemiin, josta olimme varanneet huoneiston omalla saunalla. Koko alue oli hiukan epäsiisti ja huoneisto kovin nuhjuinen, mutta kaiken ”kruunasi” huonoin ikinä näkemämme sauna. Sauna oli käytännössä kiukaalla varustettu komero, jossa ei ollut edes lattiakaivoa, vesi vaan lainehti lattialla. Onneksi oli pyyhkeet talon puolesta, niin saimme lattian kuivattua.

Päätimme ilahduttaa itseämme nauttimalla kylän keskustassa kiinalaista ruokaa Golden House -ravintolassa ja se olikin todella hyvää, vaikkakin norjaiseen tapaan aika tyyristä. Saimme samalla hiukan liikuntaa, kun majapaikkamme oli sen verran sivussa palveluista.

Keskiviikko 26.6.2019: Geilo – Bergen (256 km)

Aamu alkoi mielenkiintoisesti, kun tajusimme, ettei huoneistossa ollut käytännössä lainkaan siivousvälineitä vaikka meidän olisi se pitänyt siivota omatoimisesti. Hintaan kuuluva aamupala oli kuitenkin viimeinen niitti tälle paikalle. Isäntä toi tarjolle säännöstellysti ruokatarvikkeita väkimäärän mukaan ja hänen määrittämäänsä kiintiötä ei saanut syödessä ylittää. Seurueemme ruokarajoitteinen onnistui kuitenkin neuvottelemaan edes hiukan lisää itselleen sopivia ruokia. Lopputulos oli kuitenkin se, että lähdimme aamupalalta nälkäisinä ja pahantuulisina. Majapaikka oli yksi heikoimmista ja sitä ei voi todellakaan suositella kenellekään (en edes viitsi linkittää sen sivuille).

Geilosta lähdimme 7-tietä kohti Hardangerviddaa. Tien noustessa näkyvyys heikkeni voimakkaasti, pahimmillaan näkyi vain 30 metrin päähän ja nopeus oli sovitettava sen mukaiseksi. Varsinaisesti ei satanut, mutta pilven/tiheän sumun sisältämä kosteus tiivistyi voimakkaasti pyörän ja ajovarusteiden pintaan. Näkyvyyden melkein kokonaan kadostessa, pysähdyimme pienelle tauolle Sysenvatnet-järven rannalle ja maisemasta oli todella haastavaa löytää mitään kiintopistettä tai yrittää hahmottaa järven vastarantaa. Näkyvyyden hiukan palauduttua jatkoimme matkaa. Vähän matkan päässä olisi ollut myös kauniiksi kehuttu Vøringsfossenin vesiputous, mutta näkyvyyden ollessa aivan mitätön päätimme jatkaa matkaa eteenpäin.

Tien laskeutuessa matalammalle myös näkyvyys parantui huimasti ja saimme ihastella Hardangervuonoa kaikessa komeudessaan. Tieltä 7 jatkoimme tielle 13 kohti Vossevangenia. Teiden liittymä oli luonnollisesti kaivettu vuonon reunalla nousevan vuoren sisälle, liikenneympyröineen kaikkineen. Vossevangenissa pidimme ruokatauon Kjappen-nimisessä hampurilaispaikassa.

Tauon jälkeen jatkoimme tietä E16 kohti Bergeniä, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen Bulkenissa erkanimme Fv314-tielle. Tutulta kuskilta saamamme vihjeen perusteella sieltä saattaisi löytyä reissun parhaat mutkat. Vaikea sanoa oliko varmuudella parhaat mutkat, mutta todella kaunis ja mielenpainuva tie mutkitteli vuorilla, tunnelien läpi, järven rantaa ja jälleen taas vuorilla yhteensä 45 km verran ennen yhtymistään takaisin E16-tiehen Dalessa. Ehdottomasti suosituksen arvoinen pätkä, jota ei kannata ohittaa täällä päin kulkiessaan.

Dalesta jatkoimme taas E16-tietä, mutta jo muutaman kilometrin päästä, vähän Vaksdalin jälkeen liikenne pysähtyi. Saimme jonossa olevilta autoilijoilta tiedon, että seuraavassa tunnelissa oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Tunnelin valaistus oli kuulemma huollossa ja kolareita oli sen vuoksi ollut vähän väliä. Kartasta katselimme vaihtoehtoisia reittejä, mutta jokainen niistä olisi tiennyt useamman tunnin lisämatkaa, joten kannatti jäädä odottelemaan tunnelin avautumista uudelleen. Melkein parisen tuntia siihen lopulta meni, onneksi ei satanut tai ollut kova kiire mihinkään.

Lopulta liikenne päästettiin taas tunneliin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Arnan kohdalla valitsimme eteläisen reitin Bergeniin eli tien 580 kautta. Pääosin liikenne eteni taajamavauhtia, mutta onneksi maisemat olivat hetkittäin henkeäsalpaavan kauniita tien mutkitellessa järven rannan tuntumassa. Bergenin lähestyessä oli pakko ottaa Google Maps kännykästä navigoinnin avuksi, muuten olisi todennäköisesti Hostel Montana jäänyt löytämättä. Majoittumisen jäi sen verran myöhäiseksi, että Ulriken-vuorelle nouseminen oli jätettävä väliin, vaikka hissin ala-asema olikin ihan majapaikan läheisyydessä.

Soveltava pysäköintimme oli aiheuttanut pieniä haasteita, joten kävimme siirtämässä pyörät hostelli-isännän kannustamina. Kun synnit oli sovitettu, oli aika siirtyä tutustumaan kaupunkiin. Kävimme bussikyydillä kaupungilla ihailemassa Bryggenin kuuluisaa katunäkymää, katselemassa rantaan kokoontuneita moottoripyöriä, pipo-ostoksilla(!) ja nauttimassa illallista. Suurin osa porukasta oli innoissaan rannan kalatorilla ja olihan siellä jos jonkilaista vedenelävää tarjolla ihan tuoreena. Loppuun vielä oluet pubissa ja sitten oltiinkin valmiita nukkumaan koko sakki.

Torstai 27.6.2019: Bergen – Stavanger (218 km)

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Stavangeria, mutta pitkään ei ehditty ajaa ennen kuin olimme jo lauttarannassa ja jouduimme jonkin aikaa odottelemaan lauttaa. Halhjemistä lautta vei meidät Sandvikvågiin, josta jatkoimme pitkin päätietä saaren itärantaa pitkin kohti Leirvikiä. Pieni karttaharjoitus olisi ehkä kannattanut, koska päätie ei tarjonnut juurikaan ajamisen iloa ja saaren länsireunaa kulkenut 545-tie paljastui jälkikäteen selvitettynä todella hauskan oloiseksi reitiksi. Tämä vinkkinä teille lukijoille.

Pian Leirvikin jälkeen tie sukelsi meren alitse seuraavalle saarelle, jonka länsirannalla oli Haugesundin kaupunki. Itse kaupunkiin emme liiemmälti tutustuneet, mutta kaupungin pohjoispuolella olevalla Haraldshaugenilla kävimme tutustumassa Norjan ”perustajan” muistomerkkiin.

Voitaneen todeta, että paikalliset tiet olivat liiankin vauhdikkaita, koska onnistuimme ajamaan myös poliisin ratsiaan tarpeettoman kovalla vauhdilla. Siinä mielessä olimme onnekkaita, että vain yhdelle pyörällä saatiin mitattua nopeus. Naurettavan pieni ylitys tuli maksamaan 400 euroa, osallistuimme kuitenkin kaikki tuon ikävän lisäkustannuksen kattamiseen. Kyseessä oli muuten ensimmäinen sakko kaikkien näiden vuosien aikana.

Haugesundin jälkeen tie kulki karussa saaristomaisemassa ja ajaminen oli todella mukavaa, vaikka toki kohtaaminen poliisin kanssa olikin laskenut tunnelmaa. Kokonaisuutena Haugesund-Stavanger väli oli erityisen hieno, jopa hienompi kuin pohjoisempana sijaitseva Atlantic Road, jonka näimme neljä vuotta aikaisemmin. Matkalla oli vielä muutaman kilometrin mittainen lauttamatka ennen Stavangeriin saapumista. Jälleen oli aika kaivaa Google Maps avuksi, että löysimme majapaikkamme. Se olikin melkoisen mielenkiintoinen, nimittäin sairaalan yhteydessä oleva hostelli (St. Svithun Stavanger), joka oli ilmeisesti tarkoitettu ensisijaisesti potilaiden omaisten käyttöön. Hyvin sinne kuitenkin tuntui motoristiporukkakin mahtuvan sekaan.

Illalla menimme taas bussilla keskustaan ruokailemaan ja kaupunkiin tutustumaan. Ruokapaikan valinta tuotti hiukan haasteita, mutta lopulta kaikki saivat syödäkseen. Sen jälkeen oli aikaa käydä vähän terassilla ja katselemassa kaupungin maisemia. Reippaina poikina kävelimme vielä takaisin hotellille, hiukan ehkä seuraavan päivän aktiviteettiin valmistautumisen hengessä.

Perjantai 28.6.2019: Stavanger – Jørpeland (69 km)

Runsaan aamupalan jälkeen pääsimme toteamaan, että moottoripyörät olivat olleet liian kova pala purtavaksi hostellin parkkipaikalle. Asfaltti oli antautunut tukijalkojen alla, onneksi kuitenkaan mikään pyöristä ei ollut kärsinyt vahinkoja. Eipä ole näin heikkoa asfalttia ennen osunutkaan kohdalle.

Tälle päivälle ei ollut paljon ajamista tiedossa, mutta pitkä päivä oli kuitenkin tiedossa. Ajelimme mukavaa mutkapätkää Noredalenin kautta Lauvvikin lauttarantaan ja sieltä lautalla Lysevuonon suun poikki Oanesiin. Vielä pikku siirtymä Jørpelandiin ja siellä majoittumaan Verkshotelletiin. Saimme toisen huoneen jo käyttöömme vaikka olikin vasta aamupäivä, joten saimme vaihdettua ulkoiluun sopivat vaatteet päällemme.

Varusteiden vaihtamisen jälkeen ajoimme vähän matkan päähän Preikestolenin vuoristomajalle, jonne jätimme moottoripyörät parkkiin. Sieltä alkoikin sitten hikinen nousu Preikstolenille. Reitillä oli muutamia todella raskaita nousuja ja hetkittäin tuntuin, että aina kun pääsi mäen ylös, niin heti perään laskeuduttiin melkein saman verran. Kaikesta päätelleen suunta oli kokonaisuutena kuitenkin ylöspäin, koska lopulta saavutimme Preikestolenin näköalapaikan. Väkeä oli jo matkalla nähty paljon, mutta perille väenpaljous oli silti yllättävä. Eniten kuitenkin ehkä kauhistutti nuorison ja aasialaisten turistien temppuilu jyrkänteen reunalla sitä täydellistä valokuvaa metsästäessä.

Muutama kuva tuli toki itsekin otettua ja vähän juteltua muiden paikan päälle vaivautuneiden kanssa. Eväiden ja yllätyksenä perille löytäneiden Tupla-patukoiden syömisen jälkeen suuntasimme takaisin lähtöpaikalle. Aika pitkältä matka tuntui näinkin päin, varsinkin jyrkimmät nousut olivat alaspäin melkeinpä vieläkin vaativampia. Lopulta pääsimme takaisin moottoripyörien luokse ja oli pakko todeta, että rasittavuudestaan huolimatta vaivan arvoinen reissu. Vanhin meistä kyllä epäili vahvasti, että ei ehkä tule koskaan uudestaan ylös kiipeämään. Ilmeisesti hänellä on suunnitelmissa jokin vielä vaativampi kohde, kuten Kjeragbolten 🙂

Ajelimme takaisin hotellille ja sinne olikin saapunut lisää motoristeja. Päätimme nauttia illallisen hotellin terassilla ja siinä syödessämme paikalle saapui vieläkin lisää motoristeja. Lopulta pihassa oli pitkälti toistakymmentä motoristia, joista vauhdikkaimmat tilasivat kypäräoluensa pyörän vielä liikkuessa.

Lauantai 29.6.2019: Jørpeland – Lysebotn -Rjukan (288 km)

Jørpeland Verkshotellet oli jo edellisenä päivänä tehnyt meihin vaikutuksen, joten ei ollut yllätys, että saimme sovittua normaalia aikaisemman aamupalan itsellemme ja että se oli erittäin hyvä.

Olimme aikaisin liikkeellä, jotta ehtisimme varmasti Forsandista lähtevän vuonoristeilyaluksen kyytiin. Suoraviivaisen määränpäähän kiiruhtamisen sijaan alus poikkeasi useammallakin mielenkiintoisella kohteella Lysevuonon varrella. Näimme paikallisten rosvojen piiloluolan, ihastelimme Flørlin idyllistä majapaikkaa ja sieltä vuorelle nousevia maailman pisimpiä puisia portaita (4444 askelmaa), katselimme lähietäisyydeltä vuonohylkeitä, melkein kastuimme vesiputouksen äärellä ja tähyilimme ylös Kjeragille. Vaikka keli oli aurinkoinen, niin melkoisen viileä se oli ja ajotakki tuli tarpeeseen.

Lopulta alus saapui Lysebotnin kylään ja pääsimme taas pyörien päälle. Emme juuri malttaneet kylään tutustua vaan ajelimme innolla kuuluisaa serpentiinitietä ylös ja ihastelimme maisemia. Reittimme jatkui pitkin jylhää ylänköä pitkin teitä Fv500, Fv986, Fv987 ja Fv337 aina tielle 9 saakka. Todella mahtavia maisemia, joiden keskellä ihminen tuntee itsensä todella pieneksi. Muuta liikennettä ei ollut kuin nimeksi. Jatkoimme tietä 9, kunnes saavuimme tielle 45, jota pitkin jatkoimme kohti Dalenia. Laskeutuminen vuorilta Daleniin on joka kerta yhtä vaikuttava kokemus. Dalenista jatkoimme edelleen teille 38 ja 37 aina Rjukaniin asti.

Tämä on jo kolmas kerta, kun reittimme tuovat meidät tähän pieneen kylään, joka on kuuluisi siitä, ettei aurinko talvisin paista sinne lainkaan. Kylä on kuuluisa myös Norsk Hydron raskasvesitehtaasta, jonka tuotoksia natsit himoitsivat atomipommin rakentamista varten. Jos tarina kiinnostaa, niin ehkä paras filmatisointi on Taistelu kuoleman vedestä -minisarja, joka löytyy ainakin tällä hetkellä Netflixistä.

Majapaikaksi oli tällä kertaa valikoitunut Rjukan Hyttebyn idyllinen pikkumökki. Vastaanoton yhteydessä on myös krouvityyppinen ravintola, josta saa olutta, leivonnaisia ja herkullisen näköisiä ruoka-annoksia. Valitettavasti ruoka-annosten mausta meillä ei ole tietoa, koska päädyimme tyhmyyttämme syömään maailman huonointa kebabia kylän keskustaan. Ihan oikeasti, älä mene sinne pilaamaan päivääsi.

Sunnuntai 30.6.2019: Rjukan – Oslo – Torsby (334 km)

Aamupalaa ei tänään ollut tarjolla majapaikan toimesta, joten nautimme aamupalaksi lähikaupasta edellisenä päivänä haettuja herkkuja. Vaikka olimmekin valinneet aamupalan pääasiassa tiskauksen minimointi mielessä, niin saimme kuitenkin mukavasti mahamme täyteen monenlaista ruokaa. 

Tälle päivälle ei oltu suunniteltu mitään murskaavia tavoitteita, mutta Ruotsin puolelle olisi kuitenkin tarkoitus päästä. Ensimmäistä kertaa koskaan valitsimme Rjukanin ja Kongsbergin välillä Tinsjö-järven länsipuolta kulkevan reitin ja olipahan todella onnistunut valinta. Matkalle mahtui todella mukavaa mutkapätkää runsain mitoin ja saimme vielä hyvää kiriapua paikallisilta motoristeilta. Kummasti se vaan helpottaa tuntemattomista mutkista nauttimista, kun edellä ajaa joku avaamassa tietä ja tunnustelee reittiä. Pitää varmaan harkita, että laitetaankin matkanjohtajan homma kiertäväksi.

Kongsbergissä pidimme pienen tauon ja kuvasimme koskea, kuten niin monena aikaisempanakin kertana. Tie E134 Kongsbergistä Drammeniin oli muistoissamme paljon pienempi, mutta nyt pääsimmekin ajamaan uudistettua tietä ja ilmeisesti rakennustyöt jatkuvat vielä tien uudistamiseksi Kongsbergistä itään. Drammenissa jatkoimme tietä E18 kohti Osloa, tarkoituksena vähän käydä Oslon kaupunkia ja kuuluisaa oopperataloa katsomassa. Aikamme Oslon keskustan kaduilla eksyttyämme löysimme lopulta mukavan oloisen Carinas -korttelikahvilan taukoa varten. Siellä olisi ollut hauska poiketa toistekin, mutta harmillisesti Google kuitenkin väittää paikan olevan lopettanut.

Oslosta jatkoimme matkaa Glomma-joen suuntaisesti kulkevia pikkuteitä läpi maalaismaisemien ja pienten kylien. Vasta hiukan ennen Kongsvingeriä siirryimme päätielle. Kongsvingerissä kävimme katsomassa linnoitusta ja nautimme oikein maukasta ruokaa Castrum-ravintolassa. Kartalta katselimme, että ennen majapaikkaa ei olisi Ruotsin puolella yhtään ruokakauppaa, joten kävimme ostamassa iltapalaa Kongsvingerin liki ainoasta auki olevasta ruokakaupasta. Kauppojen aukioloajat Suomessa ovat niin hyvät, että aika monessa muussa maassa huomaakin olevansa ihmeissään.

Kongsbergistä itään ei ole oikeastaan mitään muuta kuin tietä ja metsää, vasta Torsbyssä Ruotsin puolella on seuraavat palvelut saatavilla. Ajelimme siis näissä hiljaisissa maisemissa noin 50 km verran ennen kuin saavuimme majapaikkaamme Mårbackenin kylään Nya Skogsgårdeniin. Olimme vuokranneet sieltä pienen talon käyttöömme. Tarjolla olisi ollut myös leiriytymismahdollisuus ja pieniä vuokrahuoneita, mutta omassa talossa oli oma lupa. Saunaa ei valitettavasti ollut tarjolla, mutta kävimme kuitenkin joessa virkistäytymässä. Oluttakin alkoi tekemään mieli, mutta paikassa ei ollut anniskelua. Saimme kuitenkin neuvoteltua paikan isännän myymään meille pullot mieheen omistaan. Tai oikeastaan emäntä neuvotteli puolestamme ja isäntä luopui tsekeistä tuomista oluistaan selvästi harmissaan. Eikä ihme, oli nimittäin todella hyvää olutta. Jos täällä päin tulee liikuttua, niin on ehkä syytä tuoda tuliaisiksi korvaavat juomat.

Maanantai 1.7.2019: Torsby – Kapellskär – Finnlines (571 km)

Viimeinen varsinainen ajopäivä olisi taas pidemmän puoleinen, niin kilometrien kuin tuntienkin puolesta, koska Finnlines lähtee Kapellskäristä vasta myöhään illalla kohti Naantalia. Tuntia kohden ei siis ollut tarve edistää matkaa tappavalla tahdilla.

Ensimmäiset tunnit ja noin pari sataa kilometriä mukavia pikkuteitä veivät meidät muun muassa Ekshäradin kauniin kirkon ohitse ja kuihtuvien kylien läpi Kopparbergiin taukoa viettämään. Ensimmäisen reissun konditoriavierailu Kopparbergissä vaihtui jo vuosia sitten aittakahvilassa nautittuihin vohveleihin. Herkullisia olivat tänäkin vuonna. 

Kopparbergistä jatkoimme kaakon suuntaan edelleen pienempiä teitä ajaen ja matka vei meidät Mälaren ja Hjälmaren järvet yhdistävän Hjälmarekanal -kanavalle. Kun olimme aikamme kanavaa ihmetelleet, jatkoimme matkaa Hjälmaren järven ylitse Hjälmaresundin kautta. Keli oli hyvin tuulinen ja järvi näytti todella uhkaavalta. Edelleen matkamme jatkui läpi maalaismaisemien Katrineholmiin, jossa nautimme myöhäisen lounaan erinomaista ruokaa tarjoavassa Sicilia House -ravintolassa.

Ruokailun jälkeen otimme suunnan kohti laivasatamaa ja siirryimme vähitellen isommille teille. Loppumatka meni reippaasti, vaikka toki Tukholman lähettyvillä liikennettä riittikin. Laivalla nautiskelimme buffetin antimista sekä saunasta muistellen reissun tapahtumia ja lopulta Ahvenanmaan valojen jo näkyessä horisontissa painuimme nukkumaan.

Tiistai 2.7.2019: Naantali – Espoo (170 km)

Aamulla herätys oli taas Finnlinesin tyyliin aikaisin. Aamupala maistui lyhyiden unien jälkeen vähän heikosti, vatsa oli täynnä vielä illallisestakin. Laivalta ulosajon jälkeen siirryimme nopeasti moottoritielle ja aloitimme pikamarssin kotia kohti. Tästä päivästä ei muuta kerrottavaa jälkipolville juuri jäänyt.

Kokonaisuutena reissu oli todella onnistunut, varsinkin hiukan lyhyemmät ajopäivät oli hyvä muutos. Etukäteen varatut majoituksetkin alkavat tuntua luontevalta ratkaisulta, todennäköisesti tällä käytännöllä jatketaan tulevinakin vuosina meidän ryhmämatkoilla. Toki se vaatii hiukan enemmän panostamista reittisuunnitteluun jo etukäteen. Vastineeksi majoituskulut on saatu näin pidettyä hyvin kurissa.

Mikon pyöränvaihto oli ilmeisen onnistunut, koska hymy oli leveä reissun jäljiltä. Risto sen sijaan vaikutti tyytymättömältä pieneen pyöräänsä ja vain reilu viikko reissun jälkeen pyörä vaihtuikin isompaan. Myös Saku ja Niko pistivät pyörät myyntiin ja molemmille ajopeleille löytyi uudet omistajat. Nyt jännityksellä odotetaan minkälaiset ajopelit herrat ensi kesäksi hommaavat.

Ensi vuonna ohjelmassa onkin Kettulan Tallin juhlareissu, kun ollaan isolla reissulla ulkomailla kymmenettä vuotta. Suunnitelmissa on sen kunniaksi jotain vieläkin isompaa.