Kettulan Tallin kesän 2018 reissu suuntautui Saksaan ja pääkohteenamme oli Pohjois-Saksassa oleva Harz-vuoriston alue. Reissussa meitä oli 5 kuskia, joista Risto oli lentäen ja vuokrapyörällä sekä Mikko, Juho, Eero ja Saku omilla pyörillään. Tarkoituksenamme oli ajaa Ruotsin läpi, siirtyä sieltä lautalla Saksaan ja sen jälkeen ajella noin viikon verran Saksassa ja lopulta palata kotiin Finnlinesilla Travemündestä suoraan Helsinkiin.
Matkan perustiedot
Lähtö: Su 24.6.2018
Paluu: Ke 4.7.2018
Reitin pituus: 2952 km
Ajopäiviä: 7 ja 2 lyhyttä siirtymää satamaan/satamasta
Lepopäiviä: 2
Kuskeja: 5
Kustannukset / hlö: n. 1200 euroa
Reittikartta
Sunnuntai 24.6.2018
Espoo – Helsinki – Silja Line, 16 km
Kuten niin moni aikaisempikin reissustamme, tämäkin alkoi siirtymisellä laivaterminaalille. Sovimme tapaamisen Olympiaterminaalin lähettyville, koska tulimme kaikki hiukan eripuolilta pääkaupunkiseutua. Tallink Siljan lähtöselvityksessä ei ollut kovin kummoiset jonot, joten olimme nopeasti satama-alueella odottamassa laivaan pääsyä. Emme juuri ehtineet muuta kuin kypärät ottaa päästä, kun meitä jo viittoiltiin ajamaan laivaan. Laivassa kiinnitimme pyörät laivayhtiön tarjoamilla liinoilla ja sopivaa kiinnitystapaa pohtiessamme vierähti tovi. Siitäkin huolimatta olimme tiivistunnelmaisessa neljän hengen hytissämme reilusti ennen Silja Serenaden lähtöaikaa.
Pienen siistiytymisen jälkeen menimme laivan baariin katsomaan formuloita ja nautiskelimme yhdet oluet matkan alkamisen kunniaksi. Formuloiden jälkeen siirryimme buffet-ravintolaan illalliselle notkuvien noutopöytien ääreen. Kaikki saivat, ruoka-ainerajoitteistaan huolimatta, vatsansa täyteen. Aasialaisten turistien invaasio oli tälläkin kertaa melkoinen laivalla, ilmeisesti risteily kuuluu useimpien sieltä päin tulevien ryhmien matkaohjelmaan. Nukkumaan menimme hyvissä ajoin, vaikka yhdet drinkit kävimmekin ottamassa yökerhossa ohjelmanumeroiden katselun yhteydessä. Edessä oli pitkä ajopäivä, joten hyvät unet tulevat tarpeeseen.
Maanantai 25.6.2018
Silja Line – Tukholma – Trelleborg, 662 km
Hytissä oli herätessämme juuri niin raikas ilma kuin neljän miehen hytissä nyt aamulla yleensä on. Kiskaisimme vaatteet päälle ja lähdimme aamupalalle hyvissä ajoin. Ehdimme rauhassa syödä ja ihastella Tukholman kaunista saaristoa. Palasimme hyttiin laittamaan ajovarusteita ja siirryimme autokannelle irrottamaan pyöriä. Ihan turhaan olimme reippaina liikenteessä, moottoripyörät pääsivät laivasta pois vasta loppupuolella, koska olimme blokattuna rekkajonon ja lasketun ajorampin taakse. Kun lopulta pääsimme laivasta pois, niin pääsimme liittymään Tukholman aamuliikenteeseen ja aloitimme siirtymän kohti etelää. Etenimme mukavalla tahdilla ja Tukholma jäi nopeasti taakse.
Ensimmäisen tauon pidimme Nyköpingissä pikaisen tankkauksen merkeissä, ihan kaikki eivät olleet ehtineet tankata pyöriään ennen laivaan ajoa. Linköpingiä ohittaessamme saimme ihaille moottoritien varteen esille nostettuja Saab-lentokonetehtaan tuotteita. Hiukan ennen Mjölbytä pidimme lyhyen jaloittelutauon levähdysalueella, kunnes taas jatkoimme matkantekoa. Seuraavan tauon pidimme Vättern-järven jo melkein siintäessä näkyvillä, Ödeshögissä nautimme(?) Burger Kingin lounastarjonnasta ja tankkasimme myös pyörät. Pitkään emme päässeet matkaa jatkamaan, kun pysähdyimme Polka-karkkien kotikaupunkiin Grännaan. Muutamat kuvat ja vähän karkkia sivulaukkuun ja taas tien päälle. Jönköpingin kohdalla mietimme jälleen (siis 6 vuoden välein), että olisi kiva joskus poiketa Husqvarna-museossa, mutta ei tällä(kään) kertaa. Saa nähdä tuleeko sitä kertaa koskaan.
Markarydissä oli taas pyörien vuoro saada menovettä, mutta tämänkin tauon pidimme mahdollisimman lyhyenä. Päivän tavoite alkoi jo tuntua saavutettavalta, kun pian tankkauksen jälkeen ylitimme Skånen rajan. Helsingborgin jälkeen pääsimme nautiskelemaan merimaisemista ja kypäräpuhelimissa raikui matkanjohtajan loputtumat tarinat aiemman työpaikan aikana tehtyjen työreissujen muistojen kera. Pysähtyä ei kuitenkaan maltettu vaan matka jatkui tasaisella tahdilla kohti Trelleborgia. Kävimme vielä ennen Best Western Hansa hotellille saapumista tarkistamassa satamaan vievän reitin, ettei sitten tarvitse seuraavana aamuna murehtia perille löytämistä. Hotellilla saimme vielä neuvoteltua pyörien pysäköintimaksun neljäsosaan, kun sovitimme pyörät parkkihallissa yhteen parkkiruutuun.
Illalla kävimme vielä pienellä kävelyllä kaupungilla ja nautiskelimme kiinalaisen ravintolan antimista. Pitkän ajopäivän jälkeen ei ollut juuri vaikeuksia unen houkuttelussa.
Tiistai 26.6.2018
Trelleborg – Sassnitz (Rügen) – Wismar, 237 km
Satamakaupungin hotelli oli hyvin huomioinut lauttamatkustajien aikataulut ja saimme nauttia aamupalan laajasta pitopöydästä. Vatsat täynnä pakkasimme pyörät parkkihallin suojissa. Ajelimme hotellillta lauttasatamaan ja erinäisten mutkian jälkeen huomasimme parin kilometrin ajelusta huolimatta jonottavamme lauttaan reilun parinsadan metrin päästä hotellistamme. Aika nopeasti pääsimme ajamaan pyörät lauttaan, jossa meitä odotti hiukan haastava kohta pyörien kiinnittämistä ajatellen. Pienen pohdiskelun jälkeen saimme kuitenkin pyörät kiinnitettyä riittävän tukevasti ja autoimme myös erästä yksin matkustavaa motoristia oman pyöränsä kiinnittämisessä. Stena Linen M/S Sassnitz -alus ei juuri tarjonnut viihdykettä mielelle eikä ruumiille, joten vietimme aikaa laivalla pääasiassa rentoutuen. Keli oli kohtuullisen lämmin, joten laivan aurinkokansi muodostui porukkamme suosikiksi.
Neljän tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme Sassnitzin kaupunkiin Rügenin saarelle. Teimme pyörillä pikaisen kierroksen kaupungilla ennen matkan jatkamista. Heti kaupungin ulkopuolella on natsien rakennuttama Prora, josta piti tulla lomahotellialue puolueen jäsenien käyttöön. Se ei kuitenkaan koskaan valmistunut ja jäi vuosikymmeniksi oman onnensa nojaan. Tällä hetkellä sitä kunnostetaan osa kerrallaan lomanviettopaikaksi. Yritimme montaa eri reittiä päästä pyörien kanssa katsomaan kolossaalisen kokoista rakennelmaa, mutta selvästikään moottoriajoneuvoja ei haluttu päästää sen läheisyyteen. Lopulta kuitenkin onnisti ja pääsimme ihastelemaan eteläisen päädyn jo kunnostettua osaa. Alueella oli yllättävän paljon väkeä ja siitä muodostuu varmasti tulevaisuudessa mielenkiintoinen matkakohde.
Jatkoimme saaren pienempiin teihin tutustumista ja aikamme ajeltuamme olimme valmiita lounaalle. Löysimmekin Bergen auf Rügenista oikein mukavan Bibo Ego Sum ravintolan aukion laidalta ja nautimme reissun ensimmäiset schnitzelit. Olivat niin hyviä, että tuskin jäävät reissun viimeisiksi.
Lounaan jälkeen kello olikin sen verran, että oli syytä pistää hiukan vauhtia koneisiin. Ajelimme saaren päätietä pitkin kohti Starlsundia ja sinne saapuessamme ylitimme saaren mantereesta erottavan salmen Saksan suurinta siltaa pitkin. Pienten navigointihaasteiden ja tietöiden kiertoteillä seikkailemisen jälkeen löysimme viimein A20-tien, joka olikin reissumme ensimmäinen autobahn. Ohitimme Rostockin pysähtymättä ja ajoimme suoraan hansakaupunki Wismariin, joka yhdessä Stralsundin kanssa muodostaa Unescon maailmanperintökohteen. Risto oli saapunut jo ennen meitä Schwedenhaus hotellille, joten pyörien parkkiin ajamisen jälkeen pääsimme suoraan huoneisiimme.
Pienen virkistäytymistauon jälkeen lähdimme kävellen kaupungin keskustaan, reitti kulki mielenkiintoisen puistoalueen ja siirtolapuutarha-alueen läpi. Kaupungilla asetuimme keskusaukion reunalla olevan ravintolan terassille päivällistä nautiskelemaan ja päivän tapahtumia kertaamaan.
Ruokailun jälkeen kävimme vielä ihmettelemässä kaupungin vanhoja rakennuksia ja Pyhän Yrjön kirkkoa. Reippaina poikina kävelimme myös paluumatkan ja bongasimme matkalla yhden hienosti kunnostetun Trabantin.
Keskiviikko 27.6.2018
Wismar – Wolfsburg – Braunschweig – Bad Harzburg, 304 km
Jo edellisenä iltana pohdimme erilaisia vaihtoehtoja tämän päivän ohjelmaksi, mutta vasta aamupalan aikana teimme päätöksiä. Ajoimme pienempiä teitä Schweriniin, mutta aamupalalla tehtyjen päätösten mukaisesti kuvankaunis linna jäi myöhempien reissujen kohteeksi. Tällä kertaa tyydyimme ihailemaan sitä vain ulkopuolelta. Jatkoimme pienemillä teillä yli Elbe-joen ja edelleen kohti Wolfsburgia.
Olimme valinneet päivän pääkohteeksi kaupungissa olevan Volksvagenin vierailukeskus Autostadtin, joka sijaitsee autotehtaiden kupeessa. Rajallisen ajan vuoksi jätimme väliin mahdollisuudet koeajoihin ja maastoajokoulutukseen. Niiden sijaan vierailimme konsernin eri automerkkien omissa paviljongeissa, autotekniikan museossa sekä kävimme nauttimassa konsernin myydyimmästä tuotteesta eli VW-Currywurstista.
Kauniista kelistä, hienoista autoista ja näyttävistä esillepanoista (pl. Lamborghini) huolimatta kokemus jäi hiukan ohueksi. Neljä vuotta aikaisemmin tekemämme vierailu BMW Welt:iin Münchenissä oli mielestämme paljon vaikuttavampi.
Wolsfburgist jatkoimme matkaa Braunschweigiin, jossa kävimme tutustumassa Polo Motorrad -liikkeeseen. Matkaan lähti mukaan matkanjohtajalle huomioliivi ja taisivat muutkin jotain pientä mieleistä sieltä löytää. Ostosten jälkeen olikin enää lyhyt matka Bad Harzburgiin ja Vitalhotel am Stadtpark majapaikkaamme. Saamamme erikoiskohtelun ansiosta moottoripyörät saatiin mukavasti suojaiselle pihalle parkkiin. Tilasimme myös saunavuoron alkuillaksi. Yllätys oli melkoinen, kun samaan aikaan saunaan kanssamme tuli nuori saksalainen nainen. Emme antaneet hänen häiritä saunomistamme, toivottavasti hänkään ei meidän.
Saunan jälkeen aloitimme ravintolan etsimisen illallisen nautttimiseksi, mutta sepäs ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu. Kylän raitti oli enemmän tai vähemmän kuollut, mutta onneksi löysimme mukavan oloisen italialaisen ravintolan Vinotheka & Ristorante Firenzen.
Ruoka oli todella hyvää, joten tarjonnan vähäisyys ei päässyt haittamaan. Seuraavalle päivälle oli kuitenkin syytä laittaa muistiin, että ruokapaikka on aiheellista löytää jo alkuillasta.
Torstai 28.6.2018
Bad Harzburg – Harzin alue – Bad Harzburg, 213 km
Aamupala tarjoiltiinn hotellin toisella reunalla ja matkaa ei siis ollut linnuntietä kuin ehkä 30 m, mutta matkalle mahtui pari portaikkoa, hissimatka ja käytävillä seikkailua. Tuntui pieneltä ihmeeltä löytää tiensä ruokapöydän ääreen. Aamupalalla oli myös eilinen saunatoverimme, täällä tosin poikaystävänsä kera.
Pyörät tuntuivat mukavan kevyiltä ajaa, kun matkatavarat ja sivulaukut olivat hotellilla säilytyksessä. Hiukan kevyemmillä pyörillä oli mukava lähteä suoraan kaupungista nousevaa mutkatietä Harz-vuoriston korkeammille alueille. Heti alkumatkasta saimme ihailla Brockenia, joka on Pohjois-Saksan korkein huippu (1141 m). Emme kuitenkaan huomanneet huipulle kääntyvää tietä, joten emme päässeet ihastelemaan maisemia yli alueen. Vuorelle pääsee myös kapearaidejunalla, jonka näimmekin läheisellä Drei Annen Hohnen asemalla.
Jatkoimme ajelua Harzin alueen keskiosissa nautiskellen mukavista pikkuteistä ja maisemista. Lounastaukoa kohden ajauduimme alueen eteläosiin ja löysimme sieltä todella idyllisen Stolbergin kylän. Ajelimme hetken kylän kaduilla, kävimme kurkkaamassa linnaa ja palasimme takaisin keskustaan nautiskelemaan tunnelmasta ja pienestä välipalasta.
Stolbergistä jatkoimme matkaa kohti alueen itäreunaa ja Harzgeroden kaupunkia. Matkalla Mikko pääsi tekemään vertailua uudemman ja vanhemman BMW GS:n kesken. Sen verran paremmalta uudempi tuntui, että tämä tarina ei ehkä jää tähän. Täältä tie vei kohti Thalea, josta suuntasimme taas korkeammalle pieniä vuoristoteitä pitkin. Ajoimme pitkään Bode-joen laakson ylärinteillä ja ehkä reissun makeimpia teitä Treseburgin ja Altenbrakin kautta Hüttenrodeen. Pienen hetkein ajomme omia jälkiämme toiseen suuntaan, kunnes erkanimme kiertääksemme Brockenin pohjoispuolitse takaisin Bad Harzburgiin.
Hotelli päästyämme vaihdoimme nopeasti ajovaatteet pois ja suuntasimme Bad Harzburger
Sole-Therme kylpylään rentouttamaan matkan jäykistämiä niveliämme. Aikamme altaista, allasbaarista ja saunoista nautittuamme siirryimme kaupungille. Tällä kertaa pääsimmekin valitsemaan useammasta ruokapaikasta.
Perjantai 29.6.2018
Bad Harzburg – Kassel – Heidelberg, 468 km
Kilometrejä oli kertynyt jo melkein 1500 km, joten aamupalan jälkeen kävimme pyörät läpi. Totesimme, että parikin pyörää olisi öljytäydennystä vailla, joten suuntasimme huoltoasemalle ostoksille. Yhdeltäkään kaupungin huoltoasemalta ei kuitenkaan löytynyt mp-öljyjä, joten suuntasimme kaupungin laidalla olevalle moottoripyöräliikkeelle. Sieltä luonnollisesti löytyi hyvä valikoima öljyjä ja olisipa siellä muutama mielenkiintoinen vaihtopyöräkin ollut tarjolla. Jatkoimme kuitenkin nykyisillä matkaa.
Kovin pitkään ei matka jatkunut toivotulla tahdilla, koska A7 moottoritiellä oli luvattoman paljon tietöitä, jotka ruuhkauttivat liikennettä. Sinnittelimme kuitenkin jonoissa ja pääsimme ensimmäiseen tavoitteiseemme eli Kasseliin. Kävimme tutustumassa Touratech-myymälän tarjontaan ja juttelimme pitkän tovin kauppiaan kanssa. Ostokset jäivät tällä kertaa vähäisiksi, mutta hintatason toteamme selvästi suomalaisia jälleenmyyjiä edullisemmaksi. Vähänkään isommat hankinnat kannattaisi näköjään yhdistää tällaisen reissun yhteyteen. Kauppias lupasikin erityispalvelua, jos meillä tulevaisuudessa tällaisia tarpeita on.
Matka jatkui edelleen pitkin A7-tietä, josta erkanimme edelleen A5-tielle. Berfan kohdalla kävimme ostamassa reissun kalleimmat bensat autobahn-erikoishinnalla ja pidimme pienen lounastauon. Maksullisten wc-tilojen haittapuolet tuli myöskin nähtyä, kun levähdysalueen reunoilta monin paikoin löytyi sitä itseään paperitöiden kera. Päätimme jatkaa matkaa pienempiä teitä pitkin ja saimme ihastella monia pieniä ja vähän isompia saksalaisia kyliä. Ei niistä mikään erityisemmin jäänyt mieleen, mutta mukavaa vaihtelua kuitenkin.
Majapaikkamme ISG Hotel oli Heidelbergin eteläpuolella korkealla rinteessä Boxbergissä. Hotelli edustaa Bauhaus-tyyliä ja olikin tyyliltään hyvin erilainen, kuin yksikään aiemmin vierailemamme hotelli. Hotelli palvelee normaalisti alueen tutkimuslaitosten (EMBL, Max Planck insituutti jne.) vierailijoita, mutta näin kesäaikaan tilaa löytyi myös motoristeille. Emme olleet edes ainoat motoristit vaan lisäksemme hotellissa majoittui samaan aikaan yhdysvaltalainen motoristi. Hän oli rahdannut oman pyöränsä Eurooppaan ja oli nyt useamman viikon kiertueella ympäri Eurooppaa. Annoimme hänelle rutkasti vinkkejä Baltiaa ja Pohjois-Eurooppaa ajatellen. Useimmat hänen listallaan olevista kohteista olivat meille tuttuja aiempien vuosiemme reissuilta ja saimmepa vinkattua hänelle muutamia uusiakin kohteita listalle.
Majoittumisen jälkeen lähdimme kaupungille pikaisesti, pääasiassa ruokaa etsimään. Saku löysikin meille aivan mahtavan ruokapaikan, ravintola Essighaus tarjosi meille yhden reissun parhaimmista aterioista.
Lauantai 30.6.2018
Heidelberg – Speyer – Heidelberg, 82 km
Reissun 7. päivä olikin sitten ensimmäinen enemmän tai vähemmän vapaapäivä ajamisesta, vaikka pyörillä olimmekin liikenteessä. Reippaina lähdimme heti aamusta naapurikaupunkiin Speyerin tekniikan museoon ihmettelemään erilaisten kulkuvälineiden historiaa.
Tarjolla oli valtava määrä erilaisia autoja, moottoripyöriä, lentokoneita, laivoja, vetureita ja sun muuta. Tarjolla oli myös huomattavan laaja paloautokokoelma. Ehkä mieleenpainuvimpia olivat kuitenkin korkealle asetettu Boeing 737-230 Jumbojet, jonka sisään sekä siivelle pääsi, sekä Neuvostoliiton avaruusohjelman mainiosti Yhdysvalloista kopioima Buran-avaruussukkula.
Näyttelyesineisiin tutustumisen lisäksi pääsimme katsomaan vielä hienosti kuvatun IMAX-elokuvan. Kyseessä on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, joka sopii niin aikuisille kuin lapsillekin. Puolen tunnin automatkan päässä Sinnsheimissa olisi vielä lisää nähtävää sikäläisessä tekniikanmuseossa, mutta meillä meni melkein koko päivä ihan jo Speyerissäkin.
Paluumatkalla hotellille päätimme poiketa myös Hockenheimin moottoriradalla. Vaikka mitään ihmeellisempää tapahtumaa ei ollut meneillään, niin rata-alueelle ei päässyt mistään katsomaan tai ehkä jostain olisi jonkun pääsylipun voinut lunastaa, mutta ei ainakaan osunut silmään lippukojua. Kolme viikkoa myöhemmin täällä olikin sitten täysi tohina päällä, kun Formula 1 -autot kiisivät rataa ympäri.
Hotellilla siistiydyttyämme kävimme bussia odotellessa tutustumassa paikalliseen korttelipubiin, joka olikin yllättävän viihtyisä. Kylille piti kuitenkin päästä, koska tuliaisetkin oli vielä ostamatta kotiväelle. Edellisen illan tiedustelut eivät menneet hukkaan ja tuliaiset oli ostettu noin 30 minuutissa.
Kiertelimme vanhan kaupungin kaduilla, nautimme maukkaan päivällisen, herkuttelimme jäätelöllä, valokuvasimme nähtävyyksiä ja aloimme jo hiukan tuntea haikeutta reissun ollessa selvästi loppupuolella. Tästä eteenpäin tiedossa olisi enemmän tai vähemmän kotimatkan makua. Kotimatkan makua oli myös bussimatkalla takaisin hotellille, linnuntietä matkaa oli vain reilu 5 km, mutta bussimatkalla oli kaikkine mutkineen ja u-käännöksineen kestoa reilut 45 minuuttia.
Sunnuntai 1.7.2018
Heidelberg – Koblenz – Winterberg, 402 km
Aamun tullen oli aika motoristien ottaa suunta vähitellen kohti kotia, ei toki ihan suoraan, mutta henkisesti kyllä. Tälle päivälle oli aika vähän tiukkoja suunnitelmia, oikeastaan vain majapaikka ja Juhon sopima tapaaminen Düsseldorfissa vaihto-oppilaskaverinsa kanssa. Ajelimme ensin katselemaan hiljaista Mannheimin keskustaa, jossa tulikin taas todettua kaupunkisuunnistuksen haasteellisuus. Lopulta löytyi reitti keskustasta ulos ja kemianjätti BASF:n tehdasalue, jolla oli mittaa lähemmäs 5 kilometriä. Hiukan perspektiiviä tehdasalueen koosta ja toisaalta tehtaan merkityksestä kaupungille antaa se, että tehdasalueella on peräti kolme paikallisjunan asemaa.
Jatkoimme matkaa parhaamme mukaan moottoriteitä vältellen ja nautiskelimme pienemmistä teistä. Pysähdyimme erään suuren tuulipuiston luona ja saimme tuulimyllyjen huminan äärellä ihastella horisontissa näkyviä Frankfurtin pilvenpiirtäjiä. Jotenkin sitä yllättyy joka kerta tuulimyllyjen suuresta koosta ja toisaalta lapojen tuottamasta melusta. Vielä jonkin aikaa jatkoimme matkaa pienempiä teitä pitkin, mutta Juhon aikataulu pakotti meidät kiristämään vauhtia. Juhon jatkaessa matkaa Düsseldorfiin me muut palasimme pienemmille teille ja pääsimme nautiskelemaan Mosel-joen laakson kauniista maisemista. Aivan uskomaton paikka, täällä voisi viettää aikaa vähän enemmänkin joskus. Ehkä voisi myös joskus tehdä reissun, jonka teemana on Euroopan joet.
Koblenzin kaupunki on rakennettu Mosel- ja Rein-jokien yhtymäkohtaan, täällä meidän ja jokien reitit erkanivat. Suuntasimme korkeampaan maastoon Sauerlandin maisemiin. Tiet polveilivat mukavasti maaston muotojen mukaan ja maisemat olivat miellyttävät. Pidimme taukoa Herbornin kaupungissa ja herkuttelimme kahvila Zarnitsin leivoksilla. Jatkoimme matkaa ja tie muuttui vähitellen koko ajan mutkaisemmaksi, mutta valitettavasti tietyöt häiritsivät ajamisesta nauttimista.
Perillä Winterbergissä meitä odotti lähes tyhjä Hotel Centrum, mutta sitäkin ystävällisempi hotellinomistaja. Saimme pyörät suojaan pihalle rakennettuun telttaan ja muutenkin palvelu oli ensiluokkaista. Illallisen nautimme kadun toisella puolella olevassa kreikkalaisessa ravintolassa. Jälkiruoan perässä saimmekin kävellä vähän pidempään, kun kävimme nauttimassa jäätelöt toisella puolella keskustaa olevassa jäätelöbaarissa. Eikä aikaakaan, kun myös Juho liittyi joukkoomme viimeisen yhteisen illan merkeissä. Hiljainen kaupunki ei kuitenkaan provosoinut reippaampaan juhlistamiseen.
Maanantai 2.7.2018
Winterberg – Celle – Travemünde – Finnlines, 537 km
Viimeinen ajopäivä valkeni, mutta ei Winterbergin korkeudella oikein kunnolla lämmennyt. Onneksi korkeuden laskiessa lämpökin taas nousi miellyttäväksi. Tälläkin puolella Winterbergiä tietyöt häiritsivät, mutta pian pääsimme myös nautiskelemaan pienemmillä teillä. Päivän aikataulu oli kuitenkin haastavahko, joten ajelimme Hannoveriin saakka moottoriteillä. Saadaksemme hiukan viihdykettä vaihtelimme pyöriä keskenämme ja vertailimme niiden ominaisuuksia kuin mitkäkin ammattimaiset koeajajat. Matka eteni vauhdilla, hetkittäin aika kovallakin sellaisella. Hiukan ennen Hannoveria liikenne pysähtyi kuin seinään, koska moottoritie oli suljettu onnettomuuden vuoksi. Aikamme tuskailtuamme löysimme reitin levähdyspaikan kautta paikallistielle ja vältyimme pitkältä odotukselta. Pienten eksymisten jälkeen löysimme takaisin melkein tyhjälle moottoritielle ja suuntasimme kohti Cellen kaupunkia. Eivät olleet huhut lainkaan väärässä, Celle oli todella kaunis ja idyllinen kaupunki. Valitettavasti emme ehtineet kovin pitkään siitä nauttia, koska Riston piti ehtiä palauttamaan pyörä vuokraamoon ja päästä ajoissa lentokentälle. Nautimme kuitenkin erinomaiset kebab-annokset lounaaksi vielä porukalla.
Riston jatkaessa matkaa kohti Hampuria, me muut jatkoimme vielä Pohjois-Saksan pikkuteihin ja -kyliin tutustumista. Ensimmäinen erityisempi kohteemme oli Lüneburg tai tarkemmin kaupungin lähettyvillä olevat Scharnebeckin laivahissit, jotka nostavat jokilaivoja ja veneitä Elbe-joen kanavassa peräti 38 metrin korkeuseron väliä. Aikamoinen insinöörityön taidonnäyte, kuten toki koko kanavakin. Kanava on muuten aikanaan rakennettu Länsi-Saksan rahtiliikenteen tarpeisiin, koska Elbe-joki virtasi hankalasti silloisen Itä-Saksan kautta. Kävimme katsomassa myös Elbe-joen ja kanavan risteyskohdan ennen matkan jatkamista kohti pohjoista.
Möllnin kaupungissa kävimme nauttimassa maittavan päivällisen Amadeus-ravintolassa, saimme viimeiset schnitzelit tälle reissulle. Vatsat täynnä kävimme vielä ajelemassa Itämeren etelärannan maaseudulla, mutta viivyttelystä huolimatta matka alkoi olla lopussa. Vielä viimeinen siirtymä Travemünden satamaan ja jonottamaan muiden motoristien kanssa laivaan. Saimmepa myös ”etuoikeuden” kuunnella omasta mielestään maailman kovimman motoristin tarinoita reissultaan. Eipä voinut oikein muuta toivoa kuin, että herralla olisi ollut ns. noise-killer paikallaan niin pyörässä kuin itsessäänkin.
Tässä välissä oli hyvä selvitellä Riston loppupäivän kuulumiset ja ne olivatkin perin jännittävät. Melkein heti Cellestä lähdön jälkeen tie oli ollut poikki ja pääsy moottoritielle oli ollut haastavaa. Samaten Hampurin lähettyvillä oli ollut kaistoja suljettuna ja liikenne jumissa. Matkan sujuminen oli vaatinut monenlaista luovuutta ja sääntöjen venyttämistä, reitille oli mahtunut melkeinpä kaikkea kävelytiestä lähtien. Aikataulu oli soveltamisesta huolimatta mennyt todella tiukalle ja lopulta vuokraamon omistaja oli vienyt Riston juna-asemalle autolla ja hän oli ehtinyt juuri ja juuri junaan. Lentokentällä aikataulu oli ollut lähes yhtä tiukka, mutta Risto ehti kuin ehtikin lennolleen.
Meillä oli hiukan haasteita päästä samaan kiireiseen tunnetilaan, koska olimme odotelleet satamasssa jo kyllästymiseen saakka. Lopulta pääsimme laivaan ensimmäisten joukossa ja saimme pyörät jo melkein rutiinilla kiinni. Ihan kaikilla motoristeilla ei näin hyvin mennyt, joten päätimme ojentaa auttavan kätemme. Lopulta pääsimme hyttiin vaihtamaan ajokamat pois päältä ja heti perään nauttimaan laivan saunasta, joka kruunasi pitkän ajopäivän. Finnlinesin Finnmaid lähti matkaan vasta yöllä, kun olimme jo unessa.
Tiistai 3.7.2018 ja keskiviikko 4.7.2018
Finnlines – Helsinki – Espoo, 31 km
Heräsimme rauhaksiin päiväämme merellä. Nautimme aamupalasta pitkän kaavan mukaa ennen päivän muihin askareisiin ryhtymistä. Päivä meni rennosti, ohjelmaan kuului mm. lueskelua, juttelua, syömistä, saunomista, nukkumista ja taas syömistä. Kyllä pitkä matka oli vaatinut veronsa, koska sen verran rauhallisella tahdilla koko päivä meni. Illalla tuli uni hyvissä ajoin, vaikka koko päivä oli rentouduttu.
Seuraavana aamuna saimmekin nauttia aamupalaa Helsingin näkyessä ikkunoista. Laivan saaminen Vuosaaren satamaan tuntui kestävän yllättävän kauan, varsinkin kun vertailukohtana oli ruotsinlaivojen reitti. Siitäkin huolimatta tuntui, että sataman edustalla kesti poikkeuksellisen kauan. Lopulta pääsimme pois laivasta ja jäljellä oli enää lyhyt pyräys kotiin. Näin se vaan tämänkin vuoden reissu saatiin päätökseen ilman sen kummempia haasteita. Hieno reissu tälläkin kertaa, Kettulan Tallin porukalla ei taida huonoa reissua pystyä tekemäänkään.
Yhteenveto
Pari turhan pitkää ajopäivää onnistuttiin tälläkin kertaa reissuohjelmaan kehittämään, tähän pitää jatkossa hiukan keskittyä. Tai sitten hyväksyä se, että kauas on pitkä matka. Mitä kalustoon tulee, niin täytyy kyllä todeta, että kypäräpuhelimet helpottivat tälläkin kertaa huomattavasti porukan kasassa pitämistä, varsinkin kun moottoriteillä näköyhteys välillä katkesi. Vielä kun saisi navigaattorin antamat ohjeet kuulokkeiden kautta, niin tiukoissa paikoissa navigointivirheet vähenisivät kummasti.
Pyörien vaihtelu reissun aikana tarjosi mahdollisuuden vertailuun ja ainakin yksi pyöristä lähti vaihtoon reissun jälkeen. Jännityksellä siis odotetaan mitä Mikko hankkii Bemarin tilalle ensi kaudeksi. Ehkä sitäkin suurempi jännityksen aihe on, että jatkuuko ensikin vuonna perinteinen parittomien vuosien Norjassa reissaaminen vai keksitäänkö ehkä uusia kujeita. Oman haasteensa reissusuunnitteluun tulee asettamaan myös Eeron ensi kesän Interrail-matka. Eiköhän se karkea reissusuunnitelma kuitenkin tuossa talven aikana taas jostain päähän putkahda.