Heinäkuussa 2015 Kettulan Talli kävi moottoripyörillä Norjassa 8 vuorokauden reissulla. Matkan valmistelu alkoi osallistujien kartoituksella ja sen jälkeen sopivan kohteen valitsemisella. Koska kyseessä oli puolelle porukasta ensimmäinen ulkomaanreissu moottoripyörällä, päätimme valita tutun ja helpon kohteen. Aiemmin olemme käyneet Norjassa jo vuosina 2011 ja 2013, joten valmiita reittisuunnitelmia, edellisillä kerroilla väliin jääneitä kohteita ja muilta motoristeilta saatuja vinkkejä oli suunnittelun tukena runsaasti.
Halusimme tällä reissulla kokeille hiukan erilaista lähestymistapaa majoitusten suhteen ja varasimme kaikki majoitukset jo ennen lähtöä. Tiedossa oli, että tämä ei mahdollistaisi reitin muuttamista yhtä joustavasti, mutta toisaalta saimme varattua majoituksen monesti suosituista retkeilymajoista. Osa paikoista oli jo helmikuulla täynnä koko heinäkuun.
Sunnuntai 12.7.205
Vielä lähtöpäivänä mukaan olisi ollut lähdössä yksi kuski lisää, mutta valitettavasti laivat Turusta Tukholmaan olivat kaikki täynnä. Näin ollen alkuperäinen neljän kuskin miesvahvuus säilyi muuttumattomana.
Lähdimme reissuun sunnuntaina iltapäivällä ja suuntasimme kohti Turun satamaa. Ettei matka kuitenkaan menisi pelkäksi suoran tien ajamiseksi päätimme nautiskella pikkuteistä ja ajoimme historiallista Kuninkaantietä Salosta Piikkiöön. Monta kertaa on tuollakin suunnalla tullut ajeltua, mutta kukaan meistä ei ollut kyseistä pätkää moottoripyörällä aiemmin ajanut. Matkalla tuli pari ylimääräistä pysähdystä, kun pakon edessä parantelimme tavaroiden kiinnityksiä pyöriin. Suunniteltu sen sijaan oli pysähdys pyörien tankkaamiseksi ennen laivaan ajoa, näin ei tarvinnut aamusta ensimmäisenä miettiä, että kuinka paljon kenelläkin olikaan polttoainetta.
Vaikka pääsimme ajamaan melkein suoraan sataman lippuluukulle, niin Silja Serenaden kyytiin pääsyä jouduimme odottelemaan pidemmän kaavan mukaan. Moottoripyörät lastattiin tällä kertaa laivaan lähes viimeisenä. Onneksi oli satamassa juttuseuraa niin omasta porukasta kuin muistakin motoristeista, ettei aika käynyt pitkäksi. Laivalla otimme illan lyhyen kaavan mukaan, koska halusimme olla virkeinä ensimmäisenä varsinaisena matkapäivänä. Ajettavaa oli kuitenkin varattu seuraavaksi päiväksi yli 600 km, joten ihan kevyt päiväpuhde ei ollut tiedossa. Ensimmäisen päivän 194 km oli siis aika kevyttä tulevaan verrattuna.
Maanantai 13.7.2015
Saavuimme maanantaiaamuna Tukholmaan ja pelkäsimme, että joutuisimme kärsimään aamun työmatkaliikenteestä. Ihan turhaan huolehdimme, liikenne sujui kehätietä pitkin sujuvasti ja ensimmäisen muutaman kilometrin jälkeen ei ollut tarvetta pysähdellä. Heti Tukholman ulkopuolella suuntasimme pienemmille teille ja kilometrien kertymisestä huolimatta pyörimme aika pitkään Tukholman läheisyydessä. Kävimme ihmettelemässä Sturehovin kartanoa ja sen ympäristöstä löytyikin varsin makeita mutkapätkiä. Letkasta alkoi kuitenkin kuulua huolestuneita kommentteja, että päästäänköhän tällä reissulla koskaan Ruotsia pidemmälle. Pian reitti kuitenkin suuntautui selkeämmin kohti länttä, kunhan ensin olimme nauttineet aamukahvit McDonald’s-ravintolassa.
Matkan aikana teimme pikaisen vierailun Julita gårdin museoalueella, jossa olisi riittänyt nähtävää pidemmäksikin aikaa. Paikka tuntui olevan ruotsalaisten suosiossa ja varsinkin lapsiperheitä oli runsaasti liikenteessä. Lounaalle päädyimme Degerforsin kaupunkiin ja siellä Nya Ralfs Pizzeria -nimiseen ravintolaan. Yllättäen saimme palvelua suomeksi, kun yksi työntekijöistä oli suomalaistaustainen.
Lounaan jälkeen siirryimme suuremmille teille tavoitteenamme nopeuttaa matkantekoa. Pari pysähdystä teimme vielä ennen Norjan rajaa, ensimmäisellä kävimme etsimässä yhdelle matkalaiselle sateenkestävää takkia tai vain muutamaa kilometriä ennen Norjan rajaa pysähdyimme laittamaan sadevarusteet päälle. Vettä tulikin jonkin aika oikein reippaasti, mutta onneksi lähestyessämme Drammenin kaupunkia sade vähitellen loppui. Majapaikamme, Drammen Hostellin (nykyisin Scandic Ambassadeur Drammen), löytäminen tuotti pientä päänvaivaa, koska emme ihan heti tajunneet, että samassa osoitteessa toimi sekä hotelli että hostelli. Ilmeisesti remontoidut huoneet olivat hotellina ja vanhemmat hostellina. Saimme pyörät hotellin kellarin parkkihalliin, joten niistä ei tarvinnut huolta kantaa yöpymisen aikana.
Majoittumisen jälkeen kävimme tutustumassa Drammenin keskusta-alueeseen kävellen ja nauttimassa kevyen päivällisen. Päivän aikana ajetut 642 km olivat kuitenkin olleet sen verran rankat, että kuorsaavista huonetovereista huolimatta uni saavutti jokaisen kuskin hyvissä ajoin.
Tiistai 14.7.2015
Heräsimme virkeinä uuteen aamuun pienessä neljän hengen huoneessa nukutun yön jälkeen. Tarjolla olleen runsaan aamiaisen jälkeen pakkasimme pyörät ja lähdimme etsimään Drammenin kuuluisaa kallion sisään louhittua spiraalitietä. Pienen eksymisen jälkeen se löytyikin ja ajoimme kallion sisällä korkealle rinteen päälle. Maisemat olisivat voineet olla mahtavat alas kaupunkiin, mutta pilvinen ja sateinen keli pilasi ne.
Epäonnistuneen maisemien ihailun jälkeen jatkoimme matkaamme kohti länttä. Liikenne sujui aamun työmatkaliikenteestä huolimatta mukavasti ja olimme hetkessä Kongsbergissä. Tällä kertaa emme vierailleet paikallisissa museoissa (toisin kuin 2011), vaikka ne oikeasti olisivat vierailun arvoisia olleetkin. Otimme vain muutamia kuvia kosken rannalta ja suuntasimme pyörät kohti Rjukania. Kiersimme Tinnsjö-järven itä- ja pohjoispuolitse nautiskellen mukavista maisemista. Lähestyminen Rjukaniin on idän suunnalta aina yhtä vaikuttava Gaustatoppenin tullessa näkyviin kaikessa komeudessaan. Rjukanissa tankkasimme pyörät ja pidimme lounastauon joenvarren ruokapaikassa.
Vatsat täyteen saatuamme lähdimme kipuamaan pyörillä kohti Gaustatoppenin pysäköintialuetta, josta jatkoimme matkaa vuoren sisään rakennetulla junalla ja funikulaarilla melkein huipulle asti. Huipulta on parhaimmillaan nähtävissä peräti 1/6 Norjan pinta-alasta. Aikamme maisemia ja huipun tuntumassa olevia rakennelmia ihmeteltyämme tulimme samaa reittiä alas.
Edellisellä kerralla tie Rjukanista länteen oli remontissa, joten nyt oli ihan pakko päästä katsomaan millaisia maisemia ylängöllä oli tarjottavanaan. Maisemat olivat hyvin karut ja varsinkin Haukelifjell:n läpi oli erityinen kokemus. Järvet olivat alueella kauttaaltaan jään peitossa ja lunta oli maassa, onneksi tie oli kuiva. Erinäisten tunnelien ja jyrkkien osuuksien kautta sekä läheltäpiti tilanteiden jälkeen ylänkö jäi lopulta taakse. Reitin suunnan käännyttyä kohti pohjoista saimmekin ajella melkeinpä merenpinnan tasossa ja pitkiä matkoja vuonojen rantoja pitkin. Erikoisin osuus oli kuitenkin Hardangervuonon ylitys, joka alkoi vuoren sisään ajamisella, josta putkahdettiin suoraan sillalle yli vuonon ja heti sillan loputtua takaisin vuoren sisään. Vuoren sisältä löytyi vielä hetken matkan päästä liikenneympyrä. Aikamoisia taidonnäytteitä nämä paikalliset tiet kaikkine erikoisuuksineen.
Kaikkiaan 455 km jälkeen kurvasimme Vossvangenissa sijaitsevan Voss Vandrerhjemin pihaan ja pääsimme majoittumaan mukaviin huoneisiimme. Illalla kävimme vielä kaupungilla syömässä oikein mainiota kiinalaista ruokaa ja katselemassa paikallista iltamenoa. Hiljaista oli, joten vetäydyimme hyvissä ajoin yöpuulle. Tällä kertaa jaoimme kuorsaajat ja kuorsaamattomat omiin huoneisiinsa, joka olikin hyvä ratkaisu.
Keskiviikko 15.7.2015
Päivä alkoi mukavasti retkeilymajan runsaalla aamiaisella. Sää oli pilvinen, mutta ei onneksi sateinen. Pyörien pakkaamisen jälkeen suuntasimme kohti pohjoista ja navigaattorin asetuksista (lyhin reitti) johtuen päädyimme ajamaan hauskoja yksikaistaisia asfaltoitua tietä paikallisten maatilojen pihapiirien kautta. Oli hauska mutkikas ja kumpuileva reitti.
Lyhyen ajomatkan jälkeen vuorossa oli päivän ensimmäinen suunniteltu kohde eli Stalheimskleiva. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden jyrkimmissä tieosuuksista. Tie on yksisuuntainen ja pysähtyminen on kielletty, mutta siitä huolimatta kannattaa olla varovainen, koska kuvausmahdollisuudet houkuttavat monia pysähtymään.
Heti Stalheimskleivan jälkeen löysimme jonkinlaisen viikinkitapahtuman Gudvangan tunnelin suuaukon läheisyydestä. Kävimme ihan pikaisesti vilkaisemassa tapahtumaa pyörien tankkauksen yhteydessä. Kun tauko oli pidetty ajoimme tuohon Norjan toiseksi pisimpään (11 km) tunneliin, joka paria kuukautta myöhemmin nousi Suomessakin uutisiin siellä sattuneen tulipalon vuoksi. Myös vuonna 2013 tunnelissa oli sattunut tulipalo.
Kun tunnelista oli selvitty oli edessä valinta kahden mielenkiintoisen vaihtoehdon välillä. Tarjolla oli maailman pisin maantietunneli (24 km) eli Laerdalin tunneli sekä vanha tunturiylängön kautta kulkeva Snövegen. Maisemiahan tänne oli kuitenkin tultu katsomaan, joten valinta ei lopulta ollut vaikea ja lähdimme nousemaan Aurlandin kylästä vuonon rinteitä pitkin. Nousun aikana pysähdyimme ihailemaan vuonomaisemia Stegasteinin katselupaikalla, joka olikin melkoinen puinen rakennelma. Itse Snövegen oli maisemiltaan jylhä ja lunta oli heinäkuun puolivälissäkin joissain kohdissa vielä metreittän. Asfaltti oli paikoitellen todella liukas lampaiden jätöksistä. Kun viimein tie alkoi laskea kohtia Laerdalia, myös lämpötilat nousivat kesäisemmiksi.
Laerdalista pohjoiseen ja kohti Kaupangeria jatkaessamme pääsimme ensimmäistä kertaa ylittämään vuonoa lautalla. Erikoista oli se, että suoraan lautasta ajettiin vuoren sisään tunneliin. Tunnelista ulos päästyämme kävimme tutustumassa pikaisesti Kaupangerin sauvakirkkoon, joka on tunnettu(?) siitä, että siinä kaikista maailman säilyneistä sauvakirkoista eniten sauvoja. Hengen asioiden jälkeen oli hyvä keskittyä hetkeksi ruumiin asioihin, joten Sogndalissa nautimme lounaan Den Gamle Nabo ravintolassa.
Matka jatkui lounaan jälkeen kohti pohjoista ja reitille mahtui vielä runsaasti eri mittaisia tunneleita. Pitkän matkan saimme ajella myös ranskalaisten Goldwing-motoristien letkan perässä. Yksi iltapäivän ihmeellisimmistä hetkistä oli se, kun erään mutkan takaa paljastui silmiemme eteen jättikokoisen kerrostalon kokoinen valtameriristeilijä lähellä vuonon rantaa. Olivat tuoneet matkustajat päiväksi jäätikköretkelle, joten laivan ja rannan välillä oli jatkuva veneliikenne ja bussit jatkoivat rannasta matkustajien kuljettamista edelleen.
Lopulta olimme Strynissä ja kävimme ostamassa ruoat iltaa ja aamua varten. Tällä kertaa majapaikkaan ei kuulunut ruokia, koska olimme varanneet lomahuoneiston Strynsvatn leirintäalueelta. Huoneisto olikin mukavan tilava ja siellä olisi viihtynyt vaikka pidempäänkin, vaikkapa päiväretkiä eri suuntiin tehden. Tämä siis vinkkinä muille, meillä oli jo seuraavien päivien reitti mietittynä. Päivän saldona 305 km.
Torstai 16.7.2015
Reissun viides päivä valkeni pilvisenä ja hiukan sateisenakin. Onneksi sade loppui pian ja pääsimme jatkamaan matkaa ilman sadeasuja. Strynsvatn-järven rantaa ensin seurattuamme reittimme erkani isosta tiestä ja lähdimme nousemaan Gamla Strynefjellsvegeniä pitkin kohti Strynin kesähiihtokeskusta. Tie oli todella kapea ja maisemat henkeäsalpaavat putouksineen ja kivisiltoineen. Ylhäällä keli valitettavati oli kurja ja pienen hiihtokeskuksella pysähdyksen jälkeen saimme jatkaa matkaa lumisateessa. Tähän asti pääsimme asfalttia, mutta hiihtokeskukselta itään Gamla Strynefjellsvegen jatkuu hiekkapintaisena. Katupyörällä ajo märällä ja hiukan savisella hiekkatiellä vaati keskittymistä, mutta matkaenduroilla saattoi päästellä vähän reippaammin. Korkeuden hiukan laskettua lumisadekin loppui ja saatoimme taas nauttia karuista ylänkömaisemista.
Asfalttitiellä palattuamme jatkoimme Dalsnibban ja Geirangerin suuntaan. Dalsnibban maksullisuus yhdistettynä matalilla roikkuviin pilviin sai meidät jättämään sen väliin. Geirangerin yläpuolella pysähdyimme ihastelemaan maisemia näköalapaikalle, joka oli täynnä autoja ja busseja, siis aivan täynnä. Saimme kuitenkin pujoteltua pyörät läpi tungoksen. Loppumatka alas vuonon rantaan olikin yhtä jonottelua, mutta onneksi se ei kauaa kestänyt. Vuonolta löysimme jo eilen näkemämme risteilyaluksen, olivat yön aikana näköjään siirtyneet tänne. Pienen ostostauon jälkeen jatkoimme matkaa pohjoiseen.
Vuoren ylityksen jälkeen oli vuorossa taas lauttamatka yli vuonon. Kuin varman olimmekin yhtäkkiä Trollstigenin korkeimmalla kohdalla ja löysimme itsemme eiisen Goldwing-porukan kanssa samalta taukopaikalta. Kävimme ihailemassa vesiputousta, itse tietä ja nautimme pikaisen välipalan kahviossa. Sen jälkeen olikin tiedossa hetken aikaa vähän tylsempiä reittejä, mutta onneksi ei liian pitkälti.
Kun pakollista siirtymää harmaassa kelissä oli riittävästi takana, edessä oli Atlantic Road, jota mainostetaan yhtenä maailman hienoimmista teistä. Mitä ilmeisimmin suurin osa jättää huomiotta tien läntisen pään, joka lähtee Bud-nimisestä kylästä ja on sanalla sanoen aika tylsä, mertakaan ei juuri näe kuin vilaukselta. Kun Bud:sta lähtevä tie yhdistyy tiehen numero 64, alkaa tien hienoin ja tunnetuin osuus. Tällä osuudella tie kulkee pienten saarien kautta ja matkalla on yksi kovin korkea siltakin, joka kaikissa tietä kuvaavissa artikkeleissa on kuvituskuvana. Jos mielikuvansa tiestä muodostaa tuon yhden sillan perusteella, niin tulee valitettavasti pettymään. Maisemat ovat toki kauniit ja meren läheisyys on kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa, mutta ei kyseessä mikään vuoristorata kuitenkaan ole.
Kun silloista oli viimein selvitty, niin vielä ennen Kristiansundia piti maksaa tietullia, jotta pääsi ajamaan tunnelia pitkin kaupunkiin. Kun myös toinen tuloreitti kaupunkiin on tunneli, niin Kristiansundiin ei ole mahdollista saapua lainkaan kävellen tai polkupyöräillen. Ajomatkaa tälle päivälle tuli kaikkiaan 326 km. Illalla kävimme vielä syömässä ihan kelvollisen illallisen italialaisessa ravintolassa. Väsy tuli taas aikaisin, joten iltaelämä jäi tänäänkin osaltamme väliin. Majapaikkanamme oli Atlanten Motell og Camping perushyvine huoneineen.
Perjantai 17.7.2015
Kuudes ajopäivä alkoi viimeinkin aurinkoisena. Pyörät oli pakattu odottamattoman nopeasti, joten päätimme tehdä pienen kiertoajelun Kristiansundissa. Päällimmäisenä mieleen jäivät suuret korkeuserot, meren jatkuva läheisyys ja Innlandet-saarelle vievä hurjan korkea silta. Kaupungissa olisi varmasti riittänyt katseltavaa pidemmäksikin aikaa, mutta mieli teki jo tien päälle.
Ensimmäiset sata kilometriä ajoimme meren tuntumassa, mutta sen jälkeen tie 70 lähti nousemaan pitkän laakson myötä korkeammalle. Maisemat olivat hetkittäin todella makeat ja pysähdyimmekin kuvaamaan niitä. Yhdellä kuvaustauolla saimme seuraksemme göteborglilaisen moottoripyöräkerhon, jonka jäsenten kanssa rupattelimme vaikka mistä. Meidän matkaenduropainotteinen seurueemme Gore-tex asuineen ei olisi juuri voinut suurempaa kontrastia muodostaa jenkkicruisereilla matkassa olleen liivijengin kanssa. Kummasti vaan motoristit kuitenkin aina löytävät hengenheimolaisuuden kohdatessaan, vaikka harrastuksen tulokulmat olisivatkin erilaiset.
Maaston muotojen käytyä jylhemmiksi saavuimmekin Oppdaliin, jossa vietimme lounastaukoa. Käyttipä joku meistä tauon hyödyksi ja hankki kotiin hiukan tuliaisia. Jatkoimme matkaa tauon jälkeen kohti etelää ja karua Dovrefjellin ylänköä. Matkalla eräässä laaksossa ajaessamme koimme mielenkiintoisen harhan, kun joki näytti virtaavaan tien varrella ylämäkeen. Kun horisontti ei ole näkyvissä, niin tällainen havaintoharha syntyy helposti. Ylängöltä laskeutumisen jälkeen jatkoimme edelleen kohti etelää. Ottassa siirryimme E6 tieltä pienemmälle tielle joen länsipuolelle. Pikkutie (Fv418) tarjosi mukavat kurvit aina Sjoaan asti, jossa odottikin majapaikkamme Sjoa Vandrarhjem.
Majoittumisen jälkeen neljästä kuskista kolme päätti lähteä nautiskelemaan vielä Peer Gynt Vegenin ja sen ympäristön hiekkateistä. Ensiksi jouduimme tekemään asfalttisiirtymän, jotta pääsimme Peer Gynt Vegenin pohjoisosiolle. Tien pohjoinen osio kulkee pääasiassa metsäisissä maisemissa aina Gålån tunturikylään saakka. Tästä alkaa Peer Gynt Vegenin eteläinen osio, joka kulkee kokonaan tunturiylängöllä. Tien korkein kohta nousee yli kilometrin korkeuteen ja sieltä avautuu hienot maisemat niin Jotunheimin kuin Rondanen aluiden korkeimmille vuorille. Tällä kertaa emme ajaneet tien eteläosaa kokonaan Skeihin asti, vaan siirryimme alueen itäreunan hiekkateiden kautta asfaltille ja takaisin Sjoaan.
Matkalta ostimme vielä päivälliseksi pakastepitsat ja niiden kyytipojaksi oluet. Retkeilymajan yhteiskeittiössä oli mukava kypsentää ruokaa porukalla ja olohuoneessa taas istua iltaa eväiden kanssa.
Päivän aikana kertyi hiekkatielenkki mukaan luettuna peräti 473 km, joten ei tänäkään iltana tarvinnut unta juurikaan houkutella.
Lauantai 18.7.2015
Seitsemännen päivän aamuna olo oli aika vetämätön. Edellisen päivän pitkät ja raskaat ajot sekä aamun sateet eivät kumpikaan juuri tukeneet innostumista. Aamupala sen sijaan oli oikein maukas ja tarjoiltiin idyllisessä takkatuvassa.
Lopulta saimme vääntäydyttyä pyörien päälle sadeasuinemme ja matka kohti Lillehammeria alkoi. Lillehammerissa kävimme katsomassa vain hyppyrimäet ja jatkoimme matkaa edelleen. Jakauduimme Lillehammerin ja Hamarin välille kahteen ryhmään, jotta matkaenduromiehet pääsivät nauttimaan oikein sydämensä kyllyydestä Nordseterin ja Gåsbun välisistä hiekkateistä. Reitin suunnasta johtuen emme tällä kertaa päässeet nauttimaan samalla alueella olevasta Birkebeinervegenistä, jonka ajoimme vuoden 2013 reissullamme.
Hamarissa kesti hetki löytää pyörille parkkipaikat ja toisaalta saada koko ryhmä kasaan. Nautimme lounaan kävelykadun ravintolassa, jossa saimme yllätykseksemme palvelua suomenkielellä. Ruoan lisäksi nautimme vielä poikkeuksellisen runsaat jälkiruoat. Kun vielä saatiin Nikon aurinkolasit korjautettua optikolla, oli aika jatkaa matkaa.
Matka Hamarista eteenpäin ei tarjonnut erityisempiä kokemuksia, joten matka Kongsvingerin kautta Ruotsin puolelle Charlottenbergiin oli lopulta aika tylsä.Kun Ruotsin raja lähestyi, katosivat myös vähäisetkin maastonmuodot. Alunperin meidän piti majoittua Kongsvingerissä, mutta majapaikka oli osittain remontissa ja olisimme jääneet ilman aamupalaa. Siitäkin huolimatta, että paikallinen linnoitus jäisi nyt väliin, jätimme varatun majoituksen käyttämättä (ja menetimme varausmaksun) ja etsimme uuden Thon-hotellista Charlottenbergista. Kävimme illallisen yhteydessä tutustumassa myös rajan tuntumaan rakennettuihin suuriin kauppoihin, jotka on rakennettu ihan varta vasten norjalaisia asiakkaita ajatellen. Tuli mieleen lapsuuden ostosmatkat Haaparannalle. Ja olihan täältä hyvä tehdä tuliaisostoksia, kun monenlaista ostettavaa oli tarjolla.
Ajomatkaa kertyi tälle päivälle 371 km, mutta tuntuivat olevan kevyitä kilometrejä, kun illanviettokin jo hiukan maistui porukalle.
Sunnuntai 19.7.2015
Viimeinen ajopäivä ulkomailla alkoi hotellin aamupalabuffetissa. Pyörien pakkaamisen jälkeen lähdimme taas tien päälle. Ajelimme pikkuteitä pitkin Kopparbergin kaupunkiin katsomaan, josko paikallinen konditoria olisi ollut auki, mutta eipä ollut taaskaan, joten jäi bananabakelset saamatta. Onneksi kesäkahvilasta sai hyvää vohvelia makean nälkään.
Kopparbergistä jatkoimme matkaa kohti Tukholmaa pääasiassa pieniä teitä ja tummimpia pilviä vältellen. Suurimmaksi osaksi ajelimme asfaltilla, mutta kyllä hiekkateitäkin kertyi enemmän kuin katupyörällä olisi kuulemma huvittanut. Hiukan ennen Tukholmaa pysähdyimme nauttimaan Max-hampurilaisravintolan antimista. Omaan makuuni siellä on kyllä parhaat pikaruokahampurilaiset, joita olen päässyt syömään. Vatsat täynnä suuntasimme Siljan terminaaliin odottamaan laivaan pääsyä. Odotellessa oli mukava kuluttaa aikaa muiden motoristien kanssa jutellessa.
Laivalla teimme viimeisiä tuliaisostoksia, söimme päivällisen ja kertailimme reissun tapahtumia porukalla. Kun takana oli 490 km ja aamulla aikainen herätys, ei kovin pitkää iltaohjelmaa jaksanut tälläkään kertaa meistä kukaan.
Maanantai 20.7.2015
Aamu ja aamupala olivat taas turhan aikaisin vastassa, unta olisi vielä riittänyt varmaan jokaisella. Ylös oli kuitenkin noustava, jotta ajomatka Turun satamasta kotiin saattoi alkaa. Matkan päättymisen kunniaksi menimme hieman paremmalle aamupalalle ja kilistelimme kuohuvat hyvällä reissulle. Ajelimme porukalla vanhaa tietä kohti Lahnajärveä, jossa porukka sitten erkani kukin omiin suuntiinsa. Kotiinpaluu oli tälläkin kertaa touhua täynnä, kun lapset odottivat innolla niin kotiin palaajia kuin tuliaisiakin.
Ilmeisesti tämän aamun 166 km olivat reissun rankimmat, koska Mikko onnistui kotiin tullessa asettamaan kypärän huonosti hyllylle ja se tippui sieltä lattialle kameran kera tuhoisin seurauksin. Onneksi vakuutusyhtiö osallistui kustannuksiin, ettei reissun budjetti sentään tuplaantunut viime metreillä.
Yhteenvetoa ja ajatuksia reissun jälkeen
Reissulle tuli mittaa kaikkiaan 3420 kilometriä, joten 9 päivälle ajamista oli ihan riittävästi. Mukavastihan ajaminen meiltä silti sujui, kuten on aiemmillakin reissulla sujunut. Etukäteen varatut majoitukset olivat kaksitahoinen seikka. Toisaalta oli mukava, että oli asiallinen majapaikka odottamassa ja ei ollut toisaalta kiire iltapäivästä metsästää majapaikkaa. Samalla kuitenkin menetettiin mahdollisuudet tehdä merkittäviä muutoksia reittiin keleistä tai muista syistä johtuen. Osa päivistä oli myöskin etukäteen tullut suunniteltua hiukan liian pitkiksi, joten ilman varauksia olisimme ajaneet varmaan hiukan vähemmän.
Reitti oli pääosin onnistunut, mutta ehkä kuitenkin joitain muutoksia siihen tekisin näin jälkikäteen ajatellen. Mutta ei tämäkään huono ollut, joten suosittelen kyllä tätä muillekin omien suunnitelmien pohjaksi. Aikaa olisi saanut olla huomattavasti enemmän, niin ei olisi ollut ihan niin kiireen tunnelmaa ja olisi muutaman mielenkiintoisen paikan ehtinyt sovittaa reitille. Yhtäkään välipäivää meillä ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta pitää, vaikka joinain aamuina toisin olisi toivonut. Mutta kun kaiken haluaa nähdä ja kokea, niin jotenkin se pitää ”maksaa”.
Kypäräpuhelimista olisi välillä ollut suurta iloa, kun oli tarvetta kysyä, kommentoida, neuvoa tms. ajon aikana. Aika monelta pysähdykseltä olisi vältytty tällä tavoin. Mutta kävihän se näinkin.
Kiitokset reissussa mukana olleille, kivaa oli tälläkin kertaa. Norja ei pettänyt meitä nytkään.
Tässä vielä hiukan videomaistiaisia reissusta:
- Ruotsin mutkatiet: https://www.youtube.com/watch?v=hgU_E_-bn_g
- Rjukan – Gaustabahn: https://www.youtube.com/watch?v=IM4Uh543Ves
- Reissuvideo, osa 1: https://www.youtube.com/watch?v=NyWCsiL_KnI