Suunnittelu
Ryhdyimme Sakun kanssa jo edellisenä syksynä heittelemään ilmoille ajatuksia ulkomaille suuntautuvasta moottoripyöräreissusta kesänä 2011. Suunnitelmat kokivat hiukan vastoinkäymisiä, kun Saku ikävästi loukkasi kätensä yhteisellä mp-retkellä syksyn lopulla. Käsi (ja ennen kaikkea henkinen puoli) toipui onnettomuudesta kuitenkin niin hyvin, että alkuvuodesta 2011 uskalsimme palata suunnitelman pariin. Ruotsi kuulosti turhan tylsältä matkakohteelta ja Keski-Eurooppa taas liian ”isolta” ensimmäiseksi reissuksi, joten valinta osui monen muunkin motoristin tavoin Norjaan. Laskettelua lukuun ottamatta en ole Norjassa käynyt yli 25 vuoteen, joten senkin suhteen kohdemaa vaikutti hyvin onnistuneelta valinnalta. Huhut Norjan mutkateiden nautinnoista olivat tavoittaneet minut kyllä.
Suunnittelun myötä totesimme reissun minimipituudeksi 7 päivää, mutta aika pian päädyimme venyttämään reissun kahden viikonlopun yli eli perjantai-illasta viikon päähän maanantaiaamuun. Näin saimme yhteensä 10 ajopäivän verran aikaa reissullemme ja arvioimme päivämatkojen jäävän siedettävän mittaisiksi. Pikaisen vertailun perusteella edullisin tapa kahden pyörän ja kuljettajien saamiseksi Ruotsiin oli Finnlinesin Naantali-Kapellskär -reitti, joten heti kun saimme päivämäärät lyötyä lukkoon laitoimme varauksen sisään. Varaamista sekoitti Finnlinesin varausjärjestelmän vaihtoprojekti, jonka vuoksi saimme hiukan aikaa jännityksellä odottaa varauksemme vahvistumista. Eipä siinä lopulta mitään draamaa ollut, mutta kunhan taas vähän jännitettiin tapamme mukaisesti 🙂
Mikään reissu ei ole täydellinen, jollei sen varjolla pysty hankkimaan jotain uutta. Ei tarvinnut tälläkään kertaa pettyä sen suhteen. Tähän astiset lyhyemmät reissut olen selvinnyt hyvin Ortlieb Rack-Packin kanssa, mutta nyt oli ilmeistä tavaramäärän kasvavan. Näin ollen päätin viimein hankkia pyörääni takalaukun kuljetuskapasiteetin lisäämiseksi. Kun kerran pää oli avattu, niin päätin samalla toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni kunnollisesta makuupussista (Warmpeace Viking 600) ja alustasta. Temppuilevan selän vuoksi päätin hiukan investoida mukavuuteen ja hankin ilmapatjatyyppisen makuualustan (Exped Synmat 7 LW). Voin todellakin suositella kumpaakin lyhyen käyttökokemukseni perusteella. Sen suurempiin investointeihin ei tällä kertaa ollut aihetta, vaikka olihan sitä jo tuossakin taas kasa euroja vaihtanut omistajaa. Tähän väliin kehun kyllä silti vielä Varustelekan myymät Mil-Tec Sports alushousut, ovat ne sen verran loistavat mp-käytössä ettei paremmista enää väliä. Niin ja olihan minulle vielä uusi Rukan ajoasukin hankittuna tälle kaudelle…
Reittisuunnitelma kartalla (pääpiirteissään):
Reitin suunniteltu pituus: 3600 km
Arvioidut polttoainekustannukset: 370 € / pyörä (3600 km, 6 ltr/100 km, 1,7 €/ltr)
Majoitusbudjetti: 300 € (mökki 300 NOK/yö, 8 yötä)
Ruokailubudjetti: 360 € / henkilö (40 € / päivä)
Lauttamaksut: 388 € (2 hengen hytti + 2 pyörää)
Kokonaisbudjetti per henkilö: 1004 €
Perjantai 27.5.2011
Reitti: Espoo/Hyvinkää – Naantali, josta Finnlinesilla klo 22:30 Kapellskäriin
Ajoaika: 1h 59min
Ajomatka: 172 km
Keskinopeus: 87 km/h
Kaiken valmistelun jälkeen viimein koitti se odotettu päivä, jolloin reissu toden teolla alkaisi. Pyörän pakkaamisen jälkeen oli aika hyvästellä perhe reilun viikon ajaksi ja suunnata nokka kohti Naantalia. Olimme sopineet Sakun kanssa treffit Lohjanharjun kupeeseen Turuntien varteen. Siitä jatkoimme matkaa vanhaa tietä pitkin Naantaliin asti.
Optimistisesti olin varustautunut siirtymään pelkällä kerrastolla ja ajoasulla ilman vuorta. Kun matkalla tuli vettä ja ajoviima painoi pukua kerrastoa vasten kelin ollessa kolea, niin tuli ihan oikeasti kylmä. Samalla tuli todettua, että vedenpitäväksi väitetyt käsineet ja kengät eivät kummatkaan pitäneet vettä 🙁 Kengissä taitaa kuitenkin olla Goren myöntämä vedenpitävyystakuu, joten pitääkin selvitellä asiaa näin jälkikäteen myyjältä.
Lopulta kuitenkin oltiin aurinkoisessa(!) Naantalissa ja treffattiin satamassa Sakun motoristi-työkaveri Pasi, joka oli saapunut paikalle saattelemaan meidät matkaan. Laivaan oli menossa meidän lisäksemme vain kaksi muuta moottoripyörää, joten ilmeisesti sesonki ei ollut ihan vielä päällä. Reissussahan aina sattuu ja tapahtuu, mutta nyt meinasi sattua hiukan liian aikaisin. Ottaessani pyörää alas keskituelta, sen päällä samalla istuen, meinasin kaataa pyöräni Sakun pyörän päälle. Sain kuitenkin pidettyä pyörän pystyssä, mutta valmiiksi temppuileva selkä ei kyllä ollut ihan yhtä hyvillään ponnistuksesta. Täytynee jatkossa välttää kikkailuja, jos samalla välttyisi sitten tapaturmiltakin. Laivassa sitten pienen ihmettelyn jälkeen pyörät laivayhtiön tarjoamilla liinoilla kiinni ja buffet-pöydän kimppuun sekä äkkiä nukkumaan, toki tax-free myymälän kautta. Herätys olisi nimittäin vajaan kuuden tunnin päästä.
Lauantai 28.5.2011
Reitti: Saapuminen 5:30 Kapellskäriin. Suuria teitä pitkin Ruotsin halki Karlstadiin First Camp leirintäalueelle.
Ajoaika: 4h 44min
Ajomatka: 416 km
Keskinopeus: 88 km/h
Mukavan kuiva keli toivotti matkamiehet tervetulleiksi Ruotsiin ja mieliala oli korkealla, kun oltiin viimeinkin ulkomailla. Ei tosin kovin ulkomailta tuntunut, kun on viimeiset kaksi vuotta tehnyt viikoittain töitä ruotsalaisten kanssa ja vieraillut maassa vähintään joka toinen kuukausi 🙂
Ruotsin puolella tavoitteena oli ajaa maan läpi mahdollisimman vauhdikkaasti ja päästä nauttimaan Norjan teistä. Valitsimme suorimman tien Kapellskäristä kohti Osloa, joten kohtalonamme oli E18 tien loputtomilta tuntuneet kilometrit. Karlskogan kohdalla alkoi tuntua siltä, että jaloittelu tekisi terää, joten ilahtuneena bongasimme Nobel-museon opasviitan. Aikamme viittoja seurattuamme saimme karvaasti todeta, ettei kesä ollut vielä alkanut, koska museo oli vielä näin talvikaudella kiinni. Hiukan turhautuneina suuntasimme matkalla näkemämme pienvenesataman kupeeseen ja nautiskelimme hetken aikaa pirttipöytien ääressä alkukesän auringosta.
Päivästä ei ole edellisen lisäksi mitään muuta mainittavaa, kuin se että toisella kolotti olkapäätä ja toisella selkää. Ajoaikaa ehti kertyä lopulta vain vajaa viisi tuntia, kunnes mitta oli täynnä siltä päivältä. Päätimme majoittua Karlstadiin First Campingiin yksinkertaiseen mökkiin lepuuttamaan ruhjeltuja kehojamme. Ehdimme vielä nauttia alueella olevasta saunasta, joten lopulta ihan hyvä päivä. Saunalla on kyllä ihmeellinen vaikutus suomalaiseen sieluun, vaikka joka paikkaan sattuisikin. Vielä kun joku opettaisi ruotsalaisille jotain saunan rakentamisesta ja samalla vinkkaisi, että sähkökiukaalle voi ihan oikeasti heittää vettä ilman hengenvaaraa.
Sunnuntai 29.5.2011
Reitti: Ruotsista Norjaan, siirtymä Oslon eteläpuolelta Kongsbergin kautta Blefjell Campingiin.
Ajoaika: 4h 50min
Ajomatka: 348 km
Keskinopeus: 72 km/h
Aamu valkeni aurinkoisena, mutta taivaanrannassa oli uhkaavia pilviä juuri menosuunnassamme. Eikä jouduttu pettymään, vettä tuli vähintäänkin riittävästi hetkittäin. Onneksi ei kuitenkaan taukoamatta satanut, joten Norjan puolella pääsi jo loppumatkasta nautiskelemaan matkanteosta. Oslon päätimme ohittaa eteläpuolelta Oslovuonon alittavan tunnelin kautta, koska ei tässä mihinkään kaupunkilomalle oltu menossa. Matka jatkui kohti Kongsbergiä, josta tauon jälkeen jatkoimme kohti Rjukania.
Ihan Rjukaniin asti emme kerinneet, koska tie 37 oli suljettu korjaustöiden vuoksi, joten jouduimme ajamaan hitaampaa 364-numeroista tietä pitkin. Mutkia oli riittävästi, mutta heikkokuntoinen asfaltti aiheutti välillä sydämen tykytyksiä. Meno alkoi vajaan 5 tunnin ajamisen jälkeen olla epävarman oloista, joten päätimme majoittua Blefjell Campingin mökkiin, samannimisen tunturin juurelle. Hintaneuvotteluissa tapahtui jotain erikoista, koska ”erinomaisesta” ruotsinkielentaidostani huolimatta jäimme emännän kanssa eri käsitykseen mökin hinnasta. Lopulta kuitenkin kompromissi saatiin sovittua ja pääsimme nauttimaan rennosta illasta takkatulen ääressä.
Maanantai 30.5.2011
Reitti: Tutustuminen Rjukanin kylään, Vemorkin raskasvesitehtaaseen ja siirtymä ylängön yli Tuddaliin yöksi, lisäksi paljon edestakaisin ajelua.
Ajoaika: 3h 19min
Ajomatka: 163 km
Keskinopeus: 49 km/h
Maanantai-aamu valkeni aurinkoisena ja miehet olivat edelleen lopen väsyneitä edellisten päivien ajeluista. Lähtö venyi hiukan suunniteltua myöhäisemmäksi ja mökin siivouskin tapahtui hiukan kevennetyn mallin mukaisesti. Lopulta kuitenkin oltiin valmiina jatkamaan matkaa, joten koneet käyntiin ja menoksi. Hetken matkaa ajettuamme tie 364 alkoi siirtymään selvästi aiempaa korkeammalle ja yhtäkkiä saimmekin ensi kosketuksemme norjalaisiin vuoristoteihin serpentiinimutkineen kaikkineen. Maisemien ihastelulta saimme juuri ja juuri edettyä, vaikka kuvaustaukoja tulikin aika runsaasti. Matkalla oli erinäisiä sota-ajan muistomerkkejä kuin Suomessa ikään, taitaa toisen maailmansodan traumat olla Norjassakin vielä ihan ihon alla.
Kiertoreitin yhdistyttyä takaisin tiehen 37 maisemat muuttuivat taas hämmentävällä tavalla. Tie kulki laakson pohjaa jyrkäseinämäisten vuorten välissä ja melkein koko matkan maisemaa hallitsi laakson toisessä päässä jylhänä näkyvä Gaustatoppenin huippu. Rjukania ennen lähtee tunturitie, joka kulkee aivan Gaustatoppenin huipun kupeesta ja olihan siellä heti päästävä käymään. Ylängöllä maisemat olivat karut ja lunta ja jäätä oli vielä runsain mitoin odottamassa sulamista. Huipulta olisi lumen puolesta vielä oikein hyvin päässyt vaikka laskettelemaan alas.
Poikkesimme samalla myös alunperin sotilaskäyttöön tehdyn Gaustabanenin asemalla, mutta huonon taustatyön vuoksi luulimme olevamme yläasemalla ja oletimme ala-aseman olevan Rjukanin kylässä. Jälkeenpäin selvisi, että olimmekin olleet ala-asemalla ja yläasema olisi ollut aivan vuoren huipulla, josta olisi ollut näkymät yli 60000 km2 alueelle. Hiukan harmitti, joten ehkä sinne pitää mennä joskus uudelleen.
Rjukanissa kun ollaan, niin ehdoton vierailukohde on tietenkin Vemorkin teollisuustyöläisten museo, joka on rakennettu vanhaan voimalaan. Voimalan vieressä oli aikanaan vetytuotantolaitos, jossa valmistettiin myös ns. raskasta vettä. Raskasta vettä voidaan käyttää kaiken hyvän lisäksi myös ydinaseen valmistusprosessissa ja tämän vuoksi 2. maailmansodan tiimellyksessä natsit valtasivat tehtaan. Tehdasta sabotoitiin brittien tukeman vastarintaliikkeen toimesta ja lopulta siellä tuotettu vesi upotettiin läheisen järven pohjaan säiliöjunaa kuljettanut lautta räjähteiden avulla upottamalla. Aiheesta on tehty ainakin pari elokuvaakin. Itse asiassa ainakin uudempi, The Heroes of Telemark, on ihan mielenkiintoinen, sattui nimittäin tulemaan telkkarista juuri kevään aikana. Voimalamuseossa meni yllättäen pari-kolme tuntia, joten nyt oli kiire saada ruokaa suuhun ja päästä jatkamaan matkaa. Ruokaa löytyi lopulta Rjukanista, kunhan olimme ensin kysyneet ohjeita, sillä ravintolan löytäminen norjalaisesta kylästä ei olekaan ihan helppo homma. Ilmeisesti ravintolaruoan hinta pitää kysynnän alhaisena.
Tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa tietä 37 pitkin kohtia Dalenia, mutta yllätyksemme kyseinen tie oli remontissa myös tällä puolella Rjukania. Ajoimme kuitenkin toiveikkaasti punaisten valojen ohi, mutta tienrakennusmiesten kiukkuinen huitominen ei antanut odottaa lupaa ohittaa korjauskohtaa, vaikka tilaa olisikin ollut moottoripyörille ihan reilusti. Suunta siis takaisin Rjukania ja sieltä uudestaan kohti Gaustatoppenia. Tällä kertaa ohitimme Gaustatoppenin ja jatkoimme matkaa kohti Tuddalin kylää. Aikamme ylängöllä paleltuamme alkoi matka alaspäin serpentiinejä pitkin. Kaikkien viivästysten myötä päivä alkoi taittumaan kohti iltaa, joten Tuddalissa kyselimme mökkiä kahdelta vierekkäiseltä leirintäalueelta. Joko meillä oli todella huono tuuri tai sitten motoristiystävällisyys ei todellakaan ollut huipussaan, koska molemmissa kylmähkö vastaanotto oli samanlainen: ”Kaikki mökit on juuri maalattu, ei ole teille tilaa.” Aika tehokasta toimintaa ja ihailtavaa synkronointia, jos näin todella oli, koska mökkejä oli kuitenkin melkoinen liuta. Onneksi toisen leirintäalueen emäntä sentään antoi meille puhelinnumeron läheiseen, mutta syrjässä olevaan, mökkikylään. Puhelin peliin ja majapaikkaa metsästämään. Vastaanotto olikin hiukan eri luokkaa, mökkejä oli useampi vapaana, hinnat mieluisat ja motoristit otettiin ilolla vastaan.
Hogstul Hytter paikan isäntä Tom oli leppoisa viikinki, joka oli selvästi kasvanut kiinni mönkijäänsä. Pienintäkään siirtymää ei miehen nähty jaloin tekevän, joten ilmeisesti olimme löytäneen hengenheimolaisen täältä vuorilta. Badstua-niminen pikkuruinen mökki valikoitui yöpaikaksemme ja kylläpä se olikin mahtavalla paikalla keskellä vuorenseinämää alla virtaavan joen luodessa lisätunnelmaa. Kyllä nyt oli matkalaisen hyvä levätä pitkän, mutta vähäkilometrisen päivän jälkeen.
Tiistai 31.5.2011
Reitti: Tuddalista Dalenin kautta kohti Arendalia ja Nidelv Brygge og Campingia
Ajoaika: 5h 28min
Ajomatka: 319 km
Keskinopeus: 61 km/h
Edellisen päivän jäätyä kilometreiltään vähäiseksi oli pakko muuttaa (jälleen) reittisuunnitelmaa ja jättää Lysebotn tulevia reissuja odottamaan. Otimme suunnan kohti Dalenia, joka hiukan yllättäen sijaitsee lähes merenpinnan tasolla. Näin ollen laskeutuminen kylään tapahtuu melkoisen serpentiinitien kautta, melkein jo jännitti hetkittäin. Matkalla näimme reissun ensimmäisen sauvakirkkomme, mutta ainakaan allekirjoittaneesta se ei ollut kovin loistelias yksilö.
Taas oli ruokapaikan etsiminen varsinaista seikkailua ja lopulta kylästä löytyi yksi riistohintainen grilli. MP-Maailma -lehti kehui artikkelissaan samaista grilliä hyväksi, mutta ilmeisesti olivat vierailleet siellä eri kokin työvuorolla, koska nyt ruoka jätti muistojen sijaan enemmänkin trauman kaltaisen jäljen sieluun. Ruokailun yhteydessä oli aikaa tutkailla kartaa ja miettiä seuraavaa etappia. Alunperin suuntanamme piti olla Kristiansand, mutta se vaihtui tuskallisen hitaan etenemisen seurauksena Arendaliksi. Oppaiden ja karttojen perusteella Arendalin alueella vaikutti olevan leirintäalueiden keskittymä, joten eiköhän sieltä majapaikka löytyisi helposti.
Pian Dalenin jälkeen valitsimme hiukan pienemmän tien tylsistymisen välttämiseksi ja nyt jos koska palkittiin reittivalinta ruhtinaallisesti. Fyresdalin jälkeen tie seurasi järvenrantaa välillä alhaalla, mutta pääasiassa useiden satojen metrien korkeudessa. Näkymä oli mielenkiintoinen, kun ajoimme korkeuksissa järven yllä ja allamme lipui pieniä pilviä pitkin järven täyttämää laaksoa kuin laivat ikään. Loputtomalta tuntuneen nousun jälkeen tie sukelsi pienen solan läpi seuraavaan laaksoon, jossa matka jatkui alaspäin. Ylinopeutta ajava kuski olisi saattanut tehdä saman hieman hallitsemattomammin, koska heti solan jälkeen tie teki jyrkän käännöksen vasemmalle niin yllättäen, että ilman liikennemerkkejä sen olisi tajunnut aivan liian myöhään. Reitti suoraan olisi ollut varmasti kohtalokas. Loppumatka kohti Arendalia tapahtui aika tylsissä maisemmissa ja mieli olikin jo valmis majapaikan mukavuuksiin.
Kun olimme ensin todenneet kartan ja todellisuuden suuret eroavaisuudet leirintäalueiden määrän ja sijainnin suhteen, löysimme parin epäröinnin jälkeen lopulta Nidelv Brygge og Campingiin ja saimme sieltä itsellemme huoneen sisävessalla(!) ja joenrantamaisemilla. Viereinen ravintolakin hiljeni ajoissa, joten rauhalliset yöunet oli taattu.
Pientä kommellusta sattui kuitenkin peseytymisen osalta, koska tällä leirintäalueella ei ollutkaan kolikoilla toimivat suihkut vaan niitä varten olisi pitänyt ostaa erityisiä poletteja vastaanotosta. Vastaanoton ollessa kiinni, ja kun sisäänkirjautuessa asiasta ei oltu viitsitty mainita, alkoi hiukan harmittaa. Mutta eipä jää insinööri toimettomaksi pienten vastoinkäymisten edessä. Hiukan kun tarkemmin tutkimme polettiautomaatteja, huomasimme yhden niistä olevan hiukan rikki ja mahdollistavan polettien ”kierrättämisen”. Poletit siis sieltä ja suihkuun. Aamulla kun lähdimme oli vastaanotto edelleen kiinni, joten ei päästy silloinkaan maksamaan suihkujamme. Ehkä tämän verran saa syntiä yhdellä reissulla tehdä?
Keskiviikko 1.6.2011
Reitti: Ajelua pienempiä teitä pitkin Kongsbergin retkeilymajalle
Ajoaika: 3h 55min
Ajomatka: 246 km
Keskinopeus: 63 km/h
Aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja mieli oli korkealla, koska kumpikin kuljettaja alkoi olla kipujensa kanssa sujut. Illan suunnittelujen aikana oli syntynyt päätös palata Kongsbergiin ja viettää siellä hiukan aikaa. Kamat kasaan ja pyöriä pakkaamaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun vihainen kyhmyjoutsen esittelee uhkaavia eleitään. Kun kerran oli jo suihkupolettien kanssa sikailtu, niin jatkoimme samalla linjalla. Toisen pakatessa pyörää, toisen tehtäväksi jäi joutsenen pitäminen etäällä puutarhaletkun avustuksella. Hiukan ohi lipuneet veneilijät pyörittelivät päitään, mutta ei meillä ollut nyt aikaa jäädä keksimään hienovaraisempia keinoja herra joutsenen rauhoittamiseksi. Ja ei kai vesilintu nyt vesipisaroista pahasti voi siipeensä ottaa?
Valitsimme taas reitillemme hiukan pienempiä teitä ja Arendalin kaupunkivilinän ruvettua jo ahdistamaan oli rentouttavaa päästä taas hiukan syrjemmälle. Kävimme pikaisesti tutustumassa mm. Telemark-kanavaan. Mukavien mutkateiden jälkeen saavuimme Notoddeniin, josta piti olla enää pikkumatka Kongsbergiin. No matkaa ei paljoa ollukaan, mutta asfalttitöiden jonotusten ja ruuhkien myötä aikaa meni runsaasti arveltua enemmän.
Kongsbergiin saavuttuamme päätimme majoittua Kongsberg Vandrerhjemiin, joka olikin yllätykseksemme ihan hotellitasoinen majapaikka, valitettavasti myös hinnaltaan. Halusimme kuitenkin majoittua lähelle keskustaa, koska toiveena oli päästä nauttimaan kunnon ravintolaillallinen, joten päätimme investoida majoitukseen hiukan enemmän. Ja ainahan meillä on mahdollisuus kompensoida tämä yö nukkumalla seuraava teltassa.
Majoittumisen ja pienimuotoisen siistiytymisen jälkeen suuntasimme miehekkäille pihveille joen rannassa olevaan Big Horn Steak Houseen. Pihvi oli hyvä, mutta hinta ihan järkyttävän korkea. Ruoan jälkeen otimme pienen kävelylenkin ja ihailimme kaupungin läpi virtaavaa koskea monesta suunnasta. Kamerat räpsyivät kuin muotinäytöksessä hetkittäin. Myös kaikki ohi ajaneet tai parkissa olleet muut matkaendurot saivat jakamattoman huomiomme. Virittäytyminen oli näköjään viimeistään nyt juurikin optimaalinen. Iltalenkin jälkeen oli aika soitella läheisille ja lopulta kääriytyä pitkästä aikaa lakanoiden väliin nukkumaan. Aamulla olisi herätys ihmisten aikaan, ensimmäinen lämmin aamupala ja retki paikalliseen museokompleksiin.
Torstai 2.6.2011 (helatorstai)
Reitti: Kongsbergistä Lillehammeriin pienempiä teitä ja sieltä Skeikampenin ohitse Peer Gynt tien varrelle telttailemaan.
Ajoaika: 6h 13min
Ajomatka: 352 km
Keskinopeus: 60 km/h
Hotellitasoinen aamiainen onkin aika raskas, kun on muutaman aamun käynnistänyt juoman ja hedelmän avulla. Kunnon saksalaiseen tapaan ahdamme kuitenkin itsemme täyteen munakokkelia, nakkeja, paahtoleipä ja ties mitä muuta. Jos nälkä ihan heti yllättää niin on kyllä ihme. Reippain mielin ja täysin vatsoin pakkaamme kamat pyöriin ja suuntaamme kohti päivän seikkailuita.
Kovin pitkälle ei tarvitse ajella, koska ensimmäisenä kohteena on muutaman sadan metrin päässä oleva museokompleksi, jossa tarkoitus on tutustua norjalaiseen aseteollisuuteen, hiihtoon, rahan valmistuksen saloihin sekä työhön hopeakaivoksissa. Jätämme arvokkaimman osuuden matkatavaroista ja ajovarusteet lipunmyyntiin viehättävien neitokaisten huomaan ja suuntaamme itse museon syövereihin. Tutuksi tulevat 1800-luvun lääkärin työkalut, hiihtovoiteet kuin sotilasteknologiakin. Museoista mielenkiintoisimmaksi osoittautuu rahapajan ja hopeakaivosten toimintaan liittyvät, asemuseon ollessa hiukan vaisu ja hiihtomuseon osoittautuessa kokoelmaksi pokaaleja ja vanhoja hiihtoasuja. Hiukan hymyilytti isot pokaalit, jotka oli voitettu noin sata vuotta sitten jossain Keski-Euroopan itäosissa pidetyissä avoimissa mestaruuskilpailuissa. Mahtoikohan muut kuin norjalaiset osallistujat edes tuntea mäkihyppyä lajina ennen ko. kisoja?
Kun museon myymälästä vielä saatiin vielä ostettua tuliaisia, oli aika lähteä keräämään taas kilometrejä taakse. Suuntana oli nyt Lillehammer ja samalla siirtyminen alkuperäisen reittisuunnitelman maisemiin. Tavoitteena oli tälläkin kertaa matkata pienempiä teitä pitkin ja vältellä tylsiksi osoittautuneita pääväyliä. Varsinainen helmi löytyi teiden 7 ja 243 väliltä, jossa kulkee luonnonpuiston reuna-alueilla maksupuomein rajattu hiekkatie. Tien pääura yhdistää kaksi saman kunnan alueella olevaa taajamaa itä-länsi suuntaisesti, mutta tien keskivaiheilta erkanee sivu-ura pohjoiseen. Tätä sivu-uraa pitkin pääsee luonnonpuiston sisälle ihan luvallisesti, mutta se ei ilmeisesti ole enää aktiivisesti hoidettu. Näin ainakin olin ymmärtävinäni norjankielisestä lapusta ilmoitustaululla. Tavallisella perheautolla ei tielle ole mitään asiaa, moottoripyörässäkin on syytä olla normaalia korkeampi maavara. Välillä tie kulkee rinteessä puiden latvojen reunustaessa sitä ja toisaalla taas kuljetaan kapean solan läpi, jossa tien vierusta on täynnä lohkareita. Kun pahin on takana ollaankin luonnonpuiston ylpeyden, eli Bukollen-tunturin juurella, jossa sivu-ura liittyy puistoon pohjoisesta päin tulevaan kulkuväylään. Tästä eteenpäin onkin sitten leppoisaa hiekkatietä ja maisematkin muuttuvat vähemmän jylhiksi.
Vaikka suunta ei ollutkaan lopulta kaikkein komeimpien vuonojen äärelle, niin lautalle oli kova hinku. Norjan neljänneksi suurimman järven Randsfjordenin yli kulkee lautta, mutta pahaksi onneksemme se liikennöi pyhäpäivinä vain rajoitetusti ja helatorstaina ei valitettavasti lautalle ollut asiaa. Lauttarannassa meitä yritti opastaa norjalainen motoristipariskunta, joka tiukasti väitti lautan kulkevan, vaikka lauttarannan ilmoitustaululla toisin luki. Aikamme kinasteltuamme hekin taisivat uskoa, että ilman kuljettajaa oleva lautta tuskin ihan äkkiä liikahtaa, joten erkanimme omiin suuntimme unohtaen lauttakyydin. Järven länsipuolta kulkikin oikein mukava tie, jota pitkin oli nautinnollista ajella kohti pohjoista. Dokkassa pidimme pienen tauon ja suunnittelimme reittiä loppupäiväksi, vakaana aikomuksenamme majoittua Lillehammeriin.
Tie numero 250 Dokkasta Lillehammerin kulmille olikin melkoinen pikataival vuorten yli ja mutkista ei ollut pulaa. Ajelimme tietä omasta mielestämme oikein reippaalla otteella, mutta norjalaiset autoilijat ja ennen kaikkea yksi iso BMW R1200GS Adventure osoittivat luulomme vääräksi. Vauhdit tuntuivat olevan paikallisilla sitä tasoa, että kaikki huhut norjalaisten poliisien tiukasta rangaistuskäytännössä alkoivat kuulostaa legendoilta. Meillä kun ei kuitenkaan ollut kiire, niin emme päättäneet seurata esimerkkiä. Vuoren ylityksen jälkeen Lillehammer näkyi jo etäältä ja toiveikkaina odottelimme jo majapaikan löytymistä. Vapaista mökeistä ilmoittavia viittoja ei liiemmin tien varsilla näkynyt, joten suuntasimme Lillehammerin leirintäalueelle tiedustelemaan majapaikkkaa. Vapaana oli vain neljän hengen mökkejä ja melkoisen kovaan hintaan. Kun hintaneuvotteluista ei tullut mitään, päätimme jatkaa matkaa. Pizza/kebab-tyyppisen päivällisen jälkeen jätimme Lillehammerin taaksemme ja suuntasimme kohta Skeikampenin laskettelukeskusta.
Emme me laskettelemaan olleet menossa Skeikampeniin, siellä vain sijaitsee Peer Gynt Vegenin alkupää. Kyseessä on tunturiylängön ylittävä yksityinen hiekkatie, jolta on upeat maisemat niin Jotunheimin kuin Rondanenkin alueen suurille vuorille. Tien varrelle on vuosien varrella kertynyt erilaisia maja- ja ruokapaikkoja, mutta niitäkään emme olleet etsimässä. Tarkoituksenamme oli nimittäin löytää ylängöltä mukava paikka telttayötä varten, joten heti kun tie oli noussut ylös aloimme telttapaikan etsinnät. Muutaman kilometrin jälkeen löysimmekin oikein idyllisen paikan kahden lammen läheltä.
Telttojen pystytyksen aikana heitimme huulta läheisen huipun valloittamisesta ja hiukan väittelimme tähän tarvittavasta ajasta. Kuten niin usein käy, niin vastauksen löytämiseksi olimme pakotettuja testaamaan asian. Otimme siis iltaohjelmaan vielä pienimuotoisin tunturivaelluksen puron ylityksineen kaikkineen. Kävi ilmi, että allekirjoittaneen arvio oli lähempänä oikeaa, mutta siihen päästäksemme pidimme kyllä aika reipasta tahtia yllä. Voi olla, että Sakun arvion mukaisella kulkutahdilla olisi jaksanut nauttia huipun maisemista hiukan enemmän 🙂
Perjantai 3.6.2011
Reitti: Peer Gynt tietä pitkin pohjoiseen ja Vinstran, Ringebun sekä Koppangin kautta Trysilelva Campingiin
Ajoaika: 4h 09min
Ajomatka: 290 km
Keskinopeus: 70 km/h
Tulipa taas todistettua, että unenlaatuun kannattaa panostaa, sillä reissua varten päivittämäni retkeiluvarusteet takasivat minulle koko matkan parhaat unet. Naapuriteltasta sen sijaan kuuluu epämääräistä valitusta kylmyydestä ja muusta epämukavuudesta. Suoritimme aamutoimet aurinkoista maisemaa ihaillen ja tunnelma oli viivyttelevä, ilmeisesti alitajunnassa kumpikin tiedostimme matkan lähestyvän loppuaan ja pyrimme venyttämään jokaista hetkeä. Pakko oli kuitenkin lopulta pakata leiri pyöriin ja ottaa viimeiset kuvat majapaikalta.
Jatkoimme matkaa Peer Gynt -tietä pohjoiseen ja saavutimme tien korkeimman kohdan, jossa oli ”pakko” pysähtyä ottamaan taas muutama valokuva. Tie jatkui upeiden maisemien keskellä vielä hetken aikaa, mutta yllättäen renkaiden alle ilmestyikin asfalttia. Olimme saapunut tien yhdelle maksupisteelle Gålån kylään, joka paljastuikin jonkinlaiseksi talvilomakohteeksi. Hetken etsittyämme löysimme Peer Gynt -tien jatkon Gålåsta eteenpäin, mutta tie ei enää kulkenutkaan ylängöllä vaan oli ihan tavallinen hiekkatie. Olo oli hiukan pettynyt ja päätimmekin jättää tien loppuosan väliin. Suuntasimme taas asfaltille ja kohti Vinstran kaupunkia, josta jatkoimme matkaa kohti Ringebuta. Ringebusta lähtee koilliseen tunturinylitystie Fv 385, jolta on mahtamat maisemat Rondanen alueen vuorille. Mutta vielä mahtavampaa näin ajoreissulla oli itse ko. tie, joka kulki kivien ja matalien kasvien peittämän alueen läpi mutkien ja suorien vuorotellessa mukavalla tavalla. Tunturin ylityksen jälkeen ajoimme Koppangin keskustaan ostamaan korvavahaa apteekista (koska korvat eivät enää sietäneet korvatulppien käyttöä) ja nauttimaan lounasta paikalliseen tex-mex-ravintolaan.
Matkalla tunturitieltä Koppangiin olimme ajaneet pitkin tietä nro 3, joka oli aivan liian iso ja suora moottoripyörällä ajettavaksi, joten Koppangista jatkoimme kohti etelää pienmpää tietä Fv 606 pitkin. Renan kohdalla otimme suunaksi Trysilin, jossa oli tarkoituksemme viettää viimeinen yö Norjassa. Trysilissä on Norjan suurin laskettelukeskus ja koko kylä on rakennettu tukemaan vain ja ainoastaan tätä tarkoitusta. Ehkä joskus aikanaan se on ollut tavallinen kylä, mutta nyt tunnelma oli hyvin laskettelukeskusmainen. Löysimme kylän etelälaidalta mukavan oloisen leirintäalueen, jossa pienestä remontoinnista huolimatta meidät otettiin avosylin vastaan. Naapurimökkiinkin majoittui motoristeja, mutta ystävällisistä tervehdyksistä huolimatta ruotsalaiset kollegamme eivät sen tutummiksi illan aikana tulleet. Taisimme olla itse kukin tyytyväisiä jo olemassa olevaan matkaseuraan 🙂
Lauantai 4.6.2011
Reitti: Trysil Sälenin kautta kohti Borlängeä ja Melsta Campingia
Ajoaika: 4h 34min
Ajomatka: 324 km
Keskinopeus: 71 km/h
Jälleen hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava heräillä aurinkoiseen aamuun. Hiukan toki oli tunnelmasta aistittavissa se, että reissu oli loppupuolella ja edessä olisi satoja kilometrejä turvallista ja tylsää ruotsalaista tietä. Ruotsalaiset naapurimme olivat jo meidän herätessämme lähteneet reissuun, joten ihan aamuvirkuimpaan motoristien osaan emme selvästikään kuuluneet.
Pikaisen aamupalan ja pakkaamisen jälkeen päätimme vielä käydä katsomassa kuinka korkealle Trysilissä on moottoripyörällä mahdollista päästä. Suunnaksi otimme Trysilin pohjoispuoleisen tien, jota pitkin lähdimme monien mutkien kautta nousemaan. Lopulta saavutimme Trysil Høyfjellssenterin, johon luvalliset ajoreitit päättyivät. Kun tunturi oli käytännössä täysin autio ja mukavan näköisiä huoltoteitä oli tarjolla yllin kyllin, niin päätimme omin lupinemme vielä hiukan edetä ylemmäs ja tutustua paikkoihin. Ihan ylös asti emme sentään kehdanneet mennä, vaikka mieli olisi tehnytkin. Valokuvien ottamisen jälkeen suuntasimme takaisin alaspäin.
Puolivälissä alasmenoa huomasimme tiestä erkanevan metsätien, joka vastustamattomasti houkutteli tutustumaan. Pyysin Sakua odottamaan, kun kävisin edeltä tarkistamassa reitin ajokelpoisuuden. Pieni tutkimuslenkki meinasi muuttua hiukan pidemmäksi, kun löysin itseni umpikujasta pienen mäen laskeutumisen jälkeen. Oli aika temppu saada kuormattu pyörä kapealla väylällä ympäri, mutta vielä suurempi temppu oli saada samainen pyörä katurenkailla takaisin ylös samaista todella liukasta mäkeä. Pienen ponnistelun jälkeen sekin onnistui ja päätin lähteä kertomaan Sakulle, että reitille ei ole asiaa. Saavuin kohtaan, johon oli hänet jättänyt, mutta en löytänyt sieltä ketään. Hetken ihmettelyn jälkeen ajoin tunturin juurelle katsomaan olisiko hän mennyt sittenkin sinne minua odottamaan. Ei ollut miestä sielläkään, joten takaisin ylös. Päätin varmuudeksi lähteä katsomaan metsätielle, josko hän sittenkin olisi jossain siellä. Huomasin renkaanjäljet, jotka lähtivät metsätien toista haaraa ja lähdin seuraamaan niitä. Jäljet päättyivät umpikujaan, joten pyörä ympäri ja takaisin. Seuraavaksi huomasin jälkien vievän äskeiselle liukkaalle mäelle ja näin jo mielessäni kuinka kamppailisimme Sakun Africa Twiniä sieltä ylös, koska ei siinäkään ollut sen pitävämmät kumit alla. Mäen yläpäässä näin kuitenkin kovan kaasutuksen tuloksena syntyneet jäljet, joiden perusteella Saku oli käynyt mäen alla ja päässyt sieltä omin keinoin ylöskin. Mutta mies oli edelleen hukassa. Sitten kuulin kännykän soivan, mutta olin juuri sellaisessa kohtaa ajamassa, että en pystynyt vastaamaan heti. Ajelin takaisin alkuperäiselle erkanemispaikalle, josta yritin soittaa takaisin, mutta ilman vastausta. Nyt alkoi jo huolestuttamaan, oliko äskeinen soitto ollut viimeinen voimien ponnistus jostain pahasta paikasta pyörän alta. Ennen kuin ajatukset karkasivat liiaksi, kuulin moottoripyörän lähestyvän äänen ja pian näinkin matkakumppanini saapuvan tunturin juurelta päin. Hän ei ollut kuullut ohjettani odottaa reitin selvittämistä ja oli lähtenyt perässäni metsätielle, mutta valinnut eri haaran siitä. Lopun aikaa olimmekin sitten ajelleet juuri sopivasti ristiin toisiamme kohtaamatta ja olleet molemmat kovin huolissamme toisesta. Kun viimeinkin oli ryhmä kasasssa, niin päätimme lähteä kohti Ruotsia.
Ruotsin puolelle saavuttuamme maisema vaihtui taas kuin veitsellä leikaten ja tällä kertaa ei todellakaan parempaan suuntaan. Norjan jylhät maisemat olivat nyt takana. Yritimme vielä sinnitellä samoissa tunnelmissa ajamalla Sälenin kautta, mutta aika vaisut oli maisemat Norjan jälkeen. Ja toisaalta ihmettelimme, että miksi kukaan menisi Säleniin laskettelemaan, kun alle tunnin ajomatkan päässä on huomattavasti paremmat olosuhteet tarjoava Trysil. No, ehkä lasten kanssa Sälen voi olla parempi vaihtoehto, kuten varmaan ystäväni Niko voi omien kokemustensa perusteella vahvistaa (motoristi muuten hänkin).
Ruotsin puolella tuntui kuitenkin sattuvan ja tapahtuvan enemmän kuin olimme ennalta osanneet arvata. Malungissa jo ihmettelimme, että miksi ihmeessä liikenteessä oli paljon erikoisen hienoja autoja. Hienoin näkemämme auto muuten oli Excalibur (tai ainakin uskoimme sellaisen nähneemme, jos joku nyt kertookin ettei sellaisia Ruotsissa ole yhtäkään). Ilmeisestikin lauantai oli koulujen päättymispäivä, koska ainakin parikymppiset nuoret olivat kovin juhlatuulella. Lisäksi Vansbrossa oli jenkkiautojen paraati, jota katsomaan oli kerääntynyt melkoinen joukko väkeä. Koko kaupungin läpi kulkeva katu oli reunustettu retkituolein ja piknikpöydin varustautuneilla ihmisillä. Ajoimme kaupungin läpi juuri ennen paraatia, joten suomenlipulla koristettu retkikuntamme sai arvoisensa huomion. Ilmeisesti keväinen tappio MM-jääkiekossa oli vielä ikävästi ruotsalaisissa mielissä, koska korviimme kantautuneet kannustushuudot eivät olleet kaikkein kannustavimpia 😀
Gagnefin paikkeilla alkoi olla miehet valmiina majapaikan etsimiseen ja löysimmekin lähistöltä Sifferbo Campingin, joka neit. Paikallista valuuttaa ei meillä ollut, joten olimme tyytyväisiä kun vastaanotossa meitä tervehti VISA-kortin tunnustarra. Sovimme yhden yön majoituksesta mökissä ja paperit tehtiin valmiiksi. Maksun hetkellä tarjosimme maksukorttia paikan isännälle, joka kertoi maksupäätteen asennuksen olevan vielä kesken. Kuulosti kovin mielenkiintoiselta selitykseltä, koska tarrat eikä maksupääte olleet kumpikaan ihan uutuuden karheita. Mutta kortti ei vaan kelvannut, joten saimme ajo-ohjeet paikalliselle pankkiautomaatille. Eikun siis automaatille rahaa hakemaan, mutta eipä suostunut automaatti antamaan rahaa muulla kuin ruotsalaisen pankin kortilla. Kun ei ollut rahaa eikä mainoksista huolimatta kortti kelvannut, päätimme jättää tämän mökkikylän väliin. Haimme kamat mökistä ja katosimme horisonttiin, taisipa siinä eräskin harmistunut motoristi tehdä elämänsä ensimmäiset suditusjäljet paikan hiekkatielle.
Melkoisen harmituksen vallitessa jatkoimme matkaa väsyneinä etsien majapaikkaa. Onneksi vain 15 km päässä oli Borlänge ja sieltä löytyi upeassa kunnossa oleva Melsta Camping. Hyvällä onnella saimme paikan viimeisen mökin itsellemme ja kaiken lisäksi se oli käytännössä saman hintainen kuin Sifferbonkin mökki, mutta pinta-alaa ja asumismukavuutta oli kolminkerroin. Koko homman kruunasi vielä se, että tarjolla oli sauna ilman eri veloitusta. Saunomisen ja asiaan kuuluvan saunaoluen jälkeen mieli oli jo parempi ja päätimme kiertää alueen jalkaisin. Olimme jo tullessamme ihmetelleet motoristien suurtaa määrää, mutta nyt meille selvisi, että paikalla olikin Ruotsin Yamaha Venture klubin kevätretki. Oli seassa muitakin pyöriä, mutta Yamahan suuret matkapyörät olivat pääosassa. Suomessa malli ei ilmeisesti ole koskaan lyönyt läpi, koska en kyseiseen pyörään ollut koskaan aikaisemmin tutustunut.
Sunnuntai 5.6.2011
Reitti: Borlängestä Uppsalan kautta Kapellskäriin, josta Finnlinesilla klo 21:45 Naantaliin
Ajoaika: 3h 28min
Ajomatka: 280 km
Keskinopeus: 81 km/h
Luksusmökissä vietimme taas oikein mainiosti nukutun yön. Tiedossa oli pitkä päivä, mutta ei niin paljoa ajamista, joten emme pitäneet kiirettä liikkelle lähdön kanssa. Laiva lähtisi kohti Suomea vasta hiukan ennen iltakymmentä, joten ryhdyimme miettimään päivään jotain muutakin ohjelmaa kuin ajamista. Kun on 9 päivää istunut moottoripyörän satulassa alkaa paikat olemaan aika jumissa paremmassakin kunnossa olevalla kuskilla, joten me raihnaiset vasta kipeinä olimmekin.
Päätimme siis ansainneemme vesileikkejä ja saunomista oikein urakalla. Emme ottaneet suunnaksi Visulahtea vaan Uppsalan Fyrishovin, joka on kylpylän, vesipuiston ja uimahallin yhdistelmä. Siellä me sitten telmimme ala- ja yläasteikäisten kanssa vesiliukumäissä ja sun muissa. Kävimme toki myös sivistyneesti ihan kunnolla uimassakin, joten fysioterapeutin kuntoutusohjeet oli selvästi otettu tosissaan.
Aikamme polskittuamme oli aika jatkaa matkaa ja ottaa viimeinen siirtymä Ruotsissa. Ajoimme tietä 77 Norrtäljeen ja se olikin melkoinen pätkä ja onnettomuuskin oli lähellä. Edellämme ajoi yhdessä kohtaa opetusluvalla nuori kuljettaja kun yhtäkkiä tietä reunustavasta metsiköstä tielle juoksi metsäkauris. Turvaväli oli onneksi kunnossa, joten auton (huimasti liian myöhässä) tekemä jarrutus ei aiheuttanut äkkitilanteita meille. Jos kauris olisi tullut tielle 5 sekunttia myöhemmin, olisi ohjelmanumeroa ollut tarjolla liiankin kanssa. Luulen, että opetteleva kuski ei edes nähnyt koko eläintä vaan jarrutti vasta opettajansa huudon jälkeen, niin paljon myöhässä jarrutus tuli.
Läheltä piti tilanteet jatkuivat kun saavuimme Kapellskärin satamaan odottamaan laivaan pääsyä. Norrtäljessä oli ollut Custom Bike Show ja laivaan jonotti edellämme ainakin 50 Harley-Davidson moottoripyörää. Olimme juuri saaneet kypärät pois päästä, kun Saku alkaa minulta kyselemään, että onko nuo nyt niitä Honda Gold Wingejä. Onneksi ei muut kuulleet tätä kysymystä, jos vaikka olisivat H-D-miehet ottaneet tuon vittuiluna 😀
Eikä se tähän vielä loppunut. Kun pääsimme laivaan ja ryhdyimme kiinnittämään pyöriä kannelle, niin Sakun pyörän viereen porhaltaa iso H-D ja ajaa eturenkaan suoraan liinan kiinnityspaikan päälle. Saku sitten ystävällisesti mainitsee asiasta kuljettajalle, joka toteaa vain että ”No niinpäs näkyy!” ja antaa elekielellä ymmärtää ettei asia juuri häntä kiinnosta. Sakukin toteaa asian tultua käsitellyksi huomattuaan kaverin nahkaliivissä sanat ”Cannonball MC” ja ”President”. Pyörä saadaan lopulta kiinnitettyä vaihtoisella tavalla ja pääsemme runsaan buffet-pyödän kimppuun. Sitten onkin enää viimeiset unet ennen matkan päätöstä.
Maanantai 6.6.2011
Reitti: Saapuminen Naantaliin ja ajo Espooseen/Hyvinkäälle
Ajoaika: 2h 09min
Ajomatka: 174 km
Keskinopeus: 81 km/h
Viimeinen matkapäivä alkaa jälleen runsaan aamiaisbuffetin merkeissä, mutta nälkä ei oikein ota löytyäkseen vain 5 tunnin yöunien jälkeen. Väkisinsyömisen jälkeen pakkaamme kamat ja suuntaamme kohti autokantta, mutta vain todetaksemme olevamme etuajassa. Menomatkalla saimme hiukan ojennusta oltuamme muutaman minuutin liian myöhään autokannella, joten nyt ajattelimme olla ajoissa. Eipä tosiaan kannattanut, kun lautta vielä saapui hiukan myöhässä satamaan, niin saimme odotella ajovarusteissa lopulta vartin verran ahtaassa käytävässä kymmenien muiden motoristien kanssa. Onneksi Walkka MC:n kaverit tarjosivat hyvää juttuseuraa ja sivistivät meitä H-D:n eri mallien eroista. Taidanpa silti pidättäytyä näissä saksalaissa pyörissä, vaikka olisihan sellainen V-rod ihan kiva kaupunkipyörä…
Laivasta ulospääsyn jälkeen laitoimme varusteet kunnolla päälle ja otimme suunnan kohti kotia. Tiukasti moottoritietä pitkin porhaltaen tulimme Myllylammelle asti, josta jatkoimme kumpikin kohti kotejamme. Kotiin saavuttuani vastassa oli vaimon lämmin syli ja lasten tuliaisodotuksen täyttämä into. Perheen tervehtimisen jälkeen oli aika siistiytyä ja siirtyä takaisin arkeen. Ohjelmassa oli nimittäin työpaikan strategiapäivään osallistuminen, joten lomatunnelman purkamiselle ei liiemmälti ollut aikaa. No ainakin saivat stressittömän ja aivonsa hyvin nollanneen työntekijän.
Yhteenveto
Lähtöpäivä: 27.5.2011
Paluupäivä: 6.6.2011
Reitin pituus: Mikko 3083 km / Saku 3120 km, suunniteltu 3600 km
Polttoainekustannukset: Mikko n. 210 € (3083 km, 4 ltr/100 km, 1,7 €/ltr)
Saku n. 318 € (3120 km, 6 ltr/100 km, 1,7 €/ltr), budjetti 370 €/pyörä
Majoitus: 425 € (6 yötä mökki, 1 yö retkeilymaja, 1 yö teltta), budjetti 300 €
Ruokailu: n. 720 € (40 € / päivä / henkilö), budjetti 720 €
Lauttamaksut: 388 € (2 hengen hytti + 2 pyörää)
Kokonaiskustannukset: 2055 € (Mikko 971 €, Saku 1084 €), budjetti oli 1004 € / hlö
Reitti pääpiirteissään (pl. Suomessa ajetut osuudet):
Nyt kun reissusta on hetki kulunut, niin on hyvä hetki tehdä hiukan yhteenvetoa reissusta. Tilastot/faktat onkin jo lueteltu tuossa ylhäällä. Budjetin osalta on hauska huomata, että arvio piti melkoisen hyvin paikkaansa (alkuperäinen budjetti oli 2008 €). Kilometrien osalta oli ihan mukavaa, että alkuperäinen arvio alittui 500 kilometrillä. Kumpikaan kuski ei ollut fyysisesti ihan täydessä iskussa, joten toteutuneessakin matkassa oli hetkittäin tekemistä.
Alkuperäinen reitti suunnitelma ja toteutunut reitti ovat kovin erilaiset, koska taktiikkanamme oli vältellä kastumista. Alkuperäisestä Keski-Norjaan suuntautuneesta suunnitelmasta ei toteutunut kuin parin päivän kohteet Lillehammerin, Peer Gynt Vegenin ja Trysilin osalta. Sen sijaan Etelä-Norjaa tuli nähtyä sitäkin enemmän ja ennen kaikkea nautiskeltua aurinkoisesta ja hetkittäin jopa helteisestä kelistä. Mukavana bonuksena tästä on se, että nyt on jo valmiiksi mietittynä kohteita ainakin yhdelle viikon mittaiselle reitille siten, että saa yhdistettyä tämän reissun helmet ja tällä kertaa haaveiksi jääneet kohteet seuraavalla kertaa.
Kyseessä oli kummankin osalta ensimmäinen pidempi moottoripyöräreissu, joten tämä oli enemmän tai vähemmän koeponnistus yhteishengen, sopivan matkatahdin ja varustuksen osalta. Kaikkien näiden osalta koeponnistus oli enemmän tai vähemmän onnistunut ja uutta reissua hahmoteltiinkin jo laivassa paluumatkalla. Saapa nähdä toteutuuko suunnitelma Keski-Eurooppaan tai Espanjaan suuntautuvasta reissusta jo ensi kesänä.
Plussat:
+ seura oli hyvää
+ ajankohta alkukesästä oli onnistunut, tilaa oli ja kelit suosivat, ehkä viikon verran myöhemmin voisi lähteä
+ Norjassa on harvinaisen mukavaa moottoripyöräillä ja maisematkin on kohdallaan
+ Finnlines oli oikein toimiva vaihtoehto Ruotsiin siirtymisessä
+ Rukka-ajoasu oli todellakin hintansa arvoinen
Miinukset:
– yksisylinterin matkaenduro on kohtuullisen epämiellyttävä pidemmillä siirtymillä (joten pistin sen vaihtoon)
– Ruotsissa oli harvinaisen tylsää moottoripyöräilllä (mutta niin kai se olisi missä vaan isoilla suorilla teillä)
– toimiva navigaattori olisi ollut tarpeen (Garmin Oregon sekosi toisena matkapäivänä heti Suur-Tukholmasta päästyämme, vaati lopulta huollossa tehdyn resetoinnin)
– liian lyhyet ajohousun lahkeet on ikävät (onneksi Rukan korjaamo hoiti tämän ongelman pois)
– vuotavat ajohanskat ja -kengät on kurjat sateessa